Naisen elämää

Olen tässä muutaman päivän pohdiskellut hyviä kirjoittelemisen aiheita ja pää ei ole kuin lyönyt tyhjää. Tänä aamuna kuitenkin sen hokasin, kun yhtäkkiä ennen aamiaista minulla oli suoranainen pakkomielle alkaa siivoamaan ja laittaa tavaroita paikoilleen ja pestä pyykkiä. No sitähän se on se naisen elämä hormonien ohjaamaa toimintaa. Joillakin se ilmenee selvemmin ja joillakin vähemmän selvästi. Itse olen ainakin oppinut sitä lukemaan tässä vuosien mittaan paremmin.

Minulle se ilmenee tänä pakonomaisena siivoustarpeena noin kerran kuukaudessa. Innostus siivoamiseen ei todellakaan ole minulle mitenkään tavanomaista. Toki se pitää silloin mahdollisimman hyvin käyttää hyväksi ja puunata nurkkia kaikella sillä innolla ja energialla mikä on suotu. Toinen keino millä motivoin itseni siivoamaan on kutsua kavereita kylään, silloin on vaan pakko siivota, ainakin pahimmat sotkut.

Pilven raosta paistaa aurinko.

Muita kuukauden aikana ilmeneviä aikakausia ovat syvä kaivo, jolloin vaipuu epätoivoiseen synkkyyteen ja itsesääliin. Joskus se ilmenee myös niin, että kaikki vaan ÄRSYTTÄÄ. Nämä ovat hetkiä, joina on hyvä vaan olla itsekseen ja välttää kaikkea sosiaalista kanssakäymistä. Onneksi sen ymmärtää, että kohta se on taas ohi.







Äkilliset energia ja rakkauden ylitsevuotavuuden puuskat selittänen myös näillä naisen elämän vaihteluilla. Silloin virtaa riittää kuin pienessä kylässä tai sitten vaan voisi halata kaikkia. Kaikki on vaan niin ihanaa, että sitä välillä liikuttuu ihan kyyneliin, vaikka nähdessään perhosen.


Sitten on päiviä, jotka ovat jostain tästä väliltä. Kaikesta selviää, kun tiedostaa miksi oma olo on mitä on ja muistaa, että käytettävissä on kaikki tarvittavat voimavarat. Kehomme kertoo meille, että joskus on hyvä ottaa rennommin ja joskus pitää käyttää kaikkea sitä energiaa mitä meille on suotu. Aurinkoista päivää. Minä jatkan siivousenergiani käyttöä, niin kauan kun sitä vielä piisaa.

Elämäni eläimet

Elämässäni lemmikeillä on ollut iso osuus. Ensimmäiset muistoni ovat Mustista ja Kallesta. Mustavalkoisia sekarotuisia kumpikin. Musti koira ja Kalle kissa. Isän halusta Mustin jälkeen meillä olis suomen ajokoirien katras tai sekarotuisiahan ne loput olivat. Nekin minulle rakkaita, mutta Mustilla oli aina paikka sydämmessäni. Kallen kun aika jätti hain naapurista Hermannin ja sen jälkeen tuli Misu kaverini luota. Misu meille tekikin ison määrän jälkeläisiä ja meidän Veera hyvin paljon emäänsä muistuttaakin.


Kun muutin omilleni otin kotoa mukaani kissanpennun, josta Porilaisen ravintolan mukaisesti tuli Moritz. Se eli kanssani viisitoista vuotta, myötä- ja vastamäet. Moritz oli hyvin tottunut matkustelemaan, kun kuljimme Helsingin ja Lavian väliä bussilla. Tempperamentiltaan se oli hyvinkin äkkipikainen, mutta muuten aivan ihana. Muistan kun joskus itkin jotain, niin varovasti pehmeä tassu pyyhi kyynelen poskeltani. Kun muutin Poriin vuonna 2000 Moritz sai kaverikseen Veeran. Alla oleva kuva on viimeisiä Moritzista. Siinä Veera taitaa huolestuneena tarkkailla velipojan kuntoa.

 

Päätin, että jatkan elämää yhden kissan kanssa, mutta ei siinä vaadittu kuin yksi kuva harmaasta kissanpennusta ja sydämeni oli myyty. Niin tuli Hiiru perheeseen.

 

Veera on meidän perheen neiti. Varovainen ja herkkä, vaikka pitää kyllä kovaakin jöötä naapurin kissoille. Vuosien mittaa Veera on löytänyt itsestään sosiaalisenkin puolen, eikä enää pakene lapsia sängyn alle niin kuin ennen. Naapuriinkin Veera saattaa vaivihkaa livahtaa, kun tietää saavansa rapsutuksia ja kinkkua.

 

 

Hiiru on meidän perheen hellyydenkipeä riiviö. Jo heti pentuna sen joutui laittamaan parvekkeelle meno kieltoon, kun matka oli heti naapurin parvekkeelle. Äskenkin se taas jo roikkui oven karmissa. Ilmeisesti en ole antanut tarpeeksi huomiota. Leikkiinkin lähdetään heti, kun saadaan kaveri ja väliin kuljetellaan leluja ihan yksikseenkin ympäri taloa. Hiirun erikoisuutena on, että se tykkää kannella tavaroita esim. leipäpussinsulkijoita ruokakippoon.

Tässä sitten muita eläinystäviäni. Vieressä kuva Elviksestä, josta saa aina halutessaan lenkki- ja halikaverin. Alla olevassa kuvassa on Vellu, Veeran veli. Ja alimmassa kuvassa velmuilevat Leo ja Tikru, kissaystäväni pääkaupunkiseudulle. Näiden kuvattujen lisäksi minulla on monia rapsutettavia ystäviä niin lähellä kuin kaukanakin.

 

 

Laulu rakastamisen vaikeudesta

Tuo laulun nimi on pyörinyt päässäni koko päivän, joten ajattelin, että kaipa se on jotenkin merkityksellinen ja minun pitää kirjoittaa aiheesta. Kuuntelin kyseisen laulun ja se ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut se ajatus, mikä minulla päässä pyöri. Lähdin siis YouTubessa tekemään taas musiikillista seikkailua ja pohtimaan, mitä rakastaminen on ja mikä siinä on niin vaikeaa. Onko se niin, kun laulussa sanottiin "Ei täällä rakkautta näyttää saa. Se täytyy salata ja vaientaa."

Rakkautta on monenlaista lähimmäisen rakkautta, romanttista rakkautta ja itseäänkin saa ja pitää rakastaa. Itse koen välillä pursuavani rakkautta niin, että kyynelet nousevat silmiin. Yleensä se on rakkautta elämää ja läheisiä kohtaan. Tuntuu, että sydän pakahtuu onnesta ja kiitollisuudesta kaikesta siitä hyvästä, mitä on saanut. On se vaikka sitten kuolainen ja suklainen suukko, jolla minut kaksi vuotias nuorimies yllätti tai onni siitä, että läheiset ovat siinä ympärillä touhuamassa yhdessä.

Jossain on sanottu, että ensin pitää rakastaa itseään, ennenkuin toisetkin voivat rakastaa sinua. Joillekin itsensä rakastaminen voi olla se suuri haaste. Jostain tulleista uskomuksista johtuen kokee, ettei voi tai saa rakastaa itseään. Ainoa rakkaus tulee ulkopuolelta. Jokainen meistä on arvokas ja täydellinen juuri sellaisena kuin on. Itsekin olen tämän ajatuksen kanssa tehnyt paljon hommia ja nyt voin ainakin todeta, että itse koen rakastavani itseäni. Varmasti ajan myötä opin vielä rakastamaan enemmänkin.

Romanttinen rakkaus... se on ollut jotain, jonka pysyminen elämässäni on ollut ehkä se vaikea osuus. Jotenkin siinäkin asiassa uskon, että se tulee kohdalle kun on tarkoitus ja kun olen valmis siihen. Jotkut väittävät minua krantuksi, mutta en kyllä sitä allekirjoita. Kaipaan rinnallakulkijaa varmasti siinä kuin muutkin. Siihenhän se minun musiikillinen seikkailunikin päättyi eli tervetuloa maailman ihanin mies.
Hanna Pakarinen - Maailman ihanin mies

500 g kasviksia päivässä

Ruokaremontti on monella varmaan aina näin vuoden alussa mielessä. Minulla se on ollut projektina jo pitkään ja nyt sain taas otettua joulun ajan rentoilusta niska-persotteen. Proteiinipitoisiin aamiaisiin olen panostanut vuoden alusta lähtien. Lähinnä ne ovat olleet rahkapohjaisia smoothieita tai munakkaita. Muutenkin olen pyrinnyt vähentämään hiilareiden määrää, etenkin viljoista tulevaa.


Kasviksiahan pitäisi syödä se noin 500 g päivässä. Olen siihenkin kohtuu hyvin pystynyt, mutta eilen tein ostoksen, jonka avulla toivottavasti pääsen reippaasti vielä tuon 500 g yli. Ostin mehupuristimen. Olin miettinut sitä jo pitkään, mutta kun siskoni vielä osti samanlaisen vempeleen ja maistatti minulla mehuja niin olin täysin myyty. Etenkin punajuurimehu oli makuuni ja vielä kun jostain luin, että se laskee verenpainetta, niin aina parempi.

 



Tässä sitten oli eilisen kauppareissun valikoimaa, mistä kaikesta niitä mehuja voi tehdä. Näistä siis lähtevät ensimmäiset kokeilut. Kulhossa on verigreippejä, appelsiinia, omenaa, porkkanaa, punajuurta, varsiselleriä ja inkivääriä. Koneen mukana tuli hyviä reseptejä ja netistä löytyy taatusti lisää. Kun lähtee kokeilemaan erilaisia kauden kasviksia, niin eiköhän niistä aika herkkumehuja saada.

 Tässä ensimmäisen kokeilukerran satoa. Ensimmäinen lasillinen tuli verigreipistä ja appelsiinista. Toiseen puristin punajuurta ja inkivääriä ja kolmannessa lasillisessa on porkkanaa ja selleriä. Opin, että jos haluaa puristaa porkkanamehun erikseen, se kannattaa tehdä ennen punajuurimehun puristamista, muuten väri on kuvassa näkyvä, ei niin porkkanainen. Inkivääriä laitoin noin sentin palan ja sitä olisi saanut punajuuren joukossa olla enemmän. Ekassa kipossa on puristuksesta jääneet möhnät, jotka tietysti aion myös hyödyntää. Sitrushedelmien ja osa punajuuren jämistä meni aamusmoothieen, joka näkyy alla. Loput ajattelin hyödyntää munakkaassa tai keitoissa.

 

Illan herkuiksi ajattelin vielä pyöräyttää susheja. Olen niitä jo pitkään tässä himoinnut. Ne eivät nyt kauheasti sisällä kasviksia, mutta eikös merilevä, kala ja avokado kaikki ole aika terveellisiä. Niin ja onhan se avokadokin kasvis.

Jos metsään haluat mennä nyt....

Innostuin sitten lähtemään metsäretkelle Teemunluotoon ja mitä kaikkea ihanaa se luonto meille tarjoileekaan. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta saaden lumen kimaltelemaan kauniisti.

 

 

Kuura on verhonnut niin puut kuin muutkin kasvit ja luonut mitä kauneimpia näkymiä. Jäällä on jääkitestä muodostuneita ruusuja ja perhosia. Niistä ei vain saanut kuvaa, joka olisi esittänyt niiden todellista kauneutta.

Teemunluodon lintutornihan se sieltä pilkistää kaiken sinisyyden keskeltä auringon valaisemana.

 

Itse nautin yli kaiken ihanan raikkaasta ilmasta ja auringonpaisteesta. Linnunlaulukin kuului siellä täällä. Piti vaan pysähtyä kuuntelemaan. Lumi narisi kengissä ja tuulikin oli aivan tyyni.

Aurinko pilkoitti puiden takaa ja valaisi tietä kohti uusia seikkailuja.

Kotipihassa sain vihdoin kuvan myös linnusta. Kukalie tämä keltaisena loistanut kaveri, mutta kauniisti hän minulle poseerasi.

Elämää ilman suunnitelmia

Yhtenä haaveenani on viettää vuorotteluvapaatani ilman isompia suunnitelmia. Toki väkisinkin niitä on ja tulee, mutta esimerkiksi tänään on kalenterissani ihana päivä ilman yhtään merkintää. Sitä sai aamulla heräillä omia aikojaan, kun kissat hurisivat kainalossa ja huomatessaan minun heränneen alkoi puskeminen ja kilpailu kumpi pääsee lähemmäs. Sitten kumpikin asettautui pötköttämään vatsani päälle, ei vielä ole aika nousta.

Eilisessä jumpassa taisin hiukan niksauttaa selkääni ja aamulla sain vihdoinkin otettua käyttöön kuulemani kikan. Kaksi tennispalloa sukkaan ja sillä sitten lattialla rullailemaan selkää. Kipukoukkukin pääsi taas käyttöön. Ei taitanut nikamalukko aueta, mutta lähtipä veri kiertämään selässä. Siihen vielä muutama joogaliike päälle niin hyvin lähti taas päivä käyntiin.


Maisemia kotiovelta viimetalvena

Nykyisiin aamurutiineihini on jotenkin myös iskostunut facebookin tsekkaus ja farmini hoito ennen aamupalaa. Siinä hurahtaa helposti hetki jos toinenkin. Aamupalaksi tänään surahti taas smoothie ja kupillinen Mate teetä. Ai kun lämmin tee tuntuikin ihanalta tähän kylmään aamuun. Samalla Veera-kissan kanssa kurkittiin ikkunasta keltasirkkuja ja varpusia, jotka olivat omalla aamiaisellaan. Hiiru taas oli meidän porukan ainoa, joka lähti nauttimaan heti aamutuimaan pirteästä pakkassäästä. Kävin minäkin hakemassa lehden, mutta kädethän siinä meinasivat jäätyä. Etenkin, kun postilaatikon lukkokin vähän kapinoitsi pakkasia vastaan, eikä meinannut aueta.

Nyt pyykkikone pyörii jo toista kierrostaa. Olen lukenut useampia blogeja ja etenkin herkistynyt ystäväni ihanista blogikirjoitusista hänen Vankikarkuri-blogissaan. Arvostan äärettömästi ihmisten mielikuvitusta ja taitoa kirjoittaa.

Päivä on vasta puolessa, mitä kaikkea ihanaa tähän päivään mahtaakaan kuulua. Sitä on kuin löytöretkeilijä elämän viidakossa. Ehkä otan kamerani ja lähden lenkille. Jossain vaiheessa saatan aloittaa uudet sukat, tällä kertaa varmaan siskoni miehelle. Odottamassa on myös monta hyvää kirjaa ja lehteä. Mitä teenkin, niin nautin hetkestä ja teen mikä juuri siinä hetkessä hyvältä tuntuu.

What a wondeful world

Naisten välisestä ystävyydestä

Vietin viikonlopun Himoksella, seurana Snow babies, ryhmä naisia joista osa tunsi toisensa pitkältä aikaa ja osa oli täysin uusia tuttavuuksia. Miten mielenkiintoisia keskusteluja voikaan kehkeytyä naisten kesken, joiden elämän tilanteet ja taustat voivat paljonkin poiketa toisistaan. Välillä tunnelma veti vallan vakavaksi, välillä kikatettiin kippurassa lattialla ja välillä ilmaantui mitä upeampia tanssikuvioita ja poseerauksia. Takuu varmasti muodostui myös uusia ystävyyksiä.

Tämä reissu pisti taas pohtimaan, mitä minun ajatusmaailmassani kuuluu naisten väliseen ystävyyteen. Omaan käsitykseeni ystävyydestää kuuluu luottamus siihen, että toinen on olemassa pitkistä välimatkoista tai pitkistä ajoista, ettei olla yhteydessä huolimatta. Kun taas nähdään, on kuin edellinen tapaaminen tai juttelu olisi ollut eilen. Aina voi luottaa, että apua saa tarvittaessa. Elämän tilanteet ovat niin erilaisia ja joskus ollaan päivät pääksytykseen yhdessä ja joskus viiden vuoden tapaamattomuus hurahtaa ohi niin, ettei huomaakaan. Toki on tärkeää että ystävyyttä ylläpidetään, kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin koskaan ei tiedä koska on se viimeinen päivä, joten elämästä pitää nauttia.


Naisten väliseen ystävyyteen kuuluu ehdottomasti hyvä ruoka. On se sitten pikaiset kahvittelut tai teeilta tai viikonlopun megamässäilyt, ruoka on oleellinen osa ystävyyttä. Viikonloppuna tuli taas todistettua, että kyllä se ruoka vaan on hyvää. Ja tietysti rakkaudella tehtyä. Ja aina oppii myös uutta. Tällä kertaa opein kuinka helpolla pääsee, kun ruuan valmistelee hyvin etukäteen.


Puhuminen on tärkeää. Ilojen, surujen, kokemusten jakaminen. Jakaminen helpottaa omaa oloa ja yleensä ystävältä löytyy viikon vinkki tai rohkaiseva sana. Ystävät voivat palauttaa myös villinä juoksevan mielikuvituksen ja uskomukset takaisin maanpinnalle. Naisina kun välillä ryvemme siellä kaivossa tunteinemme ja välillä taas kaikki on loistavasti.

Naisten välinen ystävyys on luottamusta ja iloa, yhteistyö- ja avunantosopimuksia, yhdessäoloa ilman paineita, keskusteluja, maittavaa ruokaa, yhdessä tekemistä ja paljon muuta.

Ihanat aamut

Olen aina ollut enemmän aamu- kuin iltaihminen. Etenkin näin vapaalla aamut ovat mitä ihanimpia, kun voi kaikessa rauhassa käynnistellä itseään. Työaamuina ennen kuutta herääminen ei tehnyt kipeää, mutta nyt kun aamulla saa herätä omaan tahtiinsa niin harvemmin olen ennen kahdeksaa ylhäällä. Sitten sitä voikin kaikessa rauhassa joogailla ja lueskella facebookista kavereiden viime kuulumiset.

Usein aamupalakin venähtää sinne lähemmäs kymmentä. No niin siirtyvät sitten kaikki muutkin syömiset, etenkin jos aamupalana sattuu olemaan oikein tukeva munakas. Toki tömäkkä smoothiekin pitää nälän aika pitkään. Olen nyt tehnyt erilaisia smoothie kokeiluita. Ihan hyvältähän ne maistuvat. Vähän happamia, marjavarastoistani johtuen, mutta hyviä. Punainen viinimarja antaa esim. hyvinkin tuitsakan lähdön aamuun.

Aamulenkin kun vielä saisi lisättyä näihin aamurutiineihin niin hyvä olisi. Ehkä sekin tässä vielä mukaan tulee, kun aamut valaistuvat ja lämpenevät. Tai sitten voi käydä tekemässä aamuisia valokuvausreissuja. Tässä kuva yhdeltä aamupäivältä ennen joulua.

Neuloosi

Niin se taas iski tänäkin syksynä neuloosi. Muutamat sukat on jo valmistunut ja nyt vapaillakin olen ehtinyt väkertämään kaikenlaista. Näköjään kyllä alennusmyynneistä on tarttunut mukaan uusia lankoja, joten kudottavaa riittää.

Pikku prinsessa sai tietysti omat vauvasukkansa. Kun ei voinut varma tuleeko sieltä prinssi vai prinsessa niin väri on neutraalin lila. Malli löytyi Novitan sivuilta.





Varastoissani oli pari kerää Huopasta, joten päätin kokeilla, miten minulta onnistuu virkkaus. En ole virkannut sitten kouluaikojen ja silloinkaan en onnistunut kovin hyvin. Patalapusta olisi saanut pipon. No tällaiset tossut sain aikaiseksi ja tänään neulasin niihin perhoset päälle. Inan isot ne minulle ovat, mutta täytyy metsästellä jalkoja johon nämä sopisivat.

 

 Nyt sitten on Olga-sukat työn alla. Ohje löytyi Voihan villasukka facebook ryhmästä. Nämä taitavat jäädä ihan omiin jalkoihin. Saas nähdä mikä hauska ohje pääsee kokeiluun seuraavaksi vai koitanko kopioida mummun kutomista sukista mallin.

 

Liikunnan ilo ja lähtemisen vaikeus

Niin se taas alkoi uusi jumppakausi. Toki tuossa lomallakin on tullut lenkkeiltyä, mutta kovin vaikealta tuntuu tarttua kotona kahvakuulan kahvaan, vaikka ne tuossa keittiön nurkassa kököttävätkin. On sanottu, että suurin kynnyt liikkumiseen on se oman kodin kynnys ja ainakin minun osaltani se pitää täysin paikkansa. Sen takia olenkin niin onnellisessa asemassa, kun saan vetää kahvakuula ja 50+ -jumppia. Niihin on vaan yksinkertaisesti pakko lähteä, vaikka ei huvittaisikaan. Ja voi että kun tunnin jälkeen taas tuntuu hyvältä. Miksi se lähteminen on sitten vaan niin vaikeaa.

Tavoitteenanihan on lähteä vuorotteluvapaani aikana kävelemään Camino de Santiagon Camino de Frances reitti. Matkaa sille kertyy 780 km, joten kunnon pitäisi olla aika hyvä ennen kuin sinne lähden. Päivää kohden tulisi reilu 20 km, jos meinaan tehdä matkan suunnittelemassani aikataulussa. Toki sillekin matkalle lähden avoimin mielin ja katson mitä kroppa kestää. Enemmänkin se on minulle henkinen matka omiin ajatuksiin.

Katsotaan myös mitä uusia liikunnallisia haasteita keksin itselleni tässä matkan varrella. Keskiviikkona alkaa seniorikarate, jota odotan innolla. Toki olen joskus kaksikymppisenä karatea hetken harrastanut, mutta jos nyt aloittaisi uudestaan. Ennen joulua kävin myös elämäni ensimmäisen kerran ratsastamassa ja sitä aion kyllä mennä kokeilemaan uudestaan. Ja mitä kaikkea muuta ihanaa onkin tarjolla ja mahdollista kokeilla. Kun löytää sopivat lajit, niin sieltä löytyy myös liikunnan riemu ja hauska seura tietysti on myös tärkeää.

Syntymä ja kuolema sekä elämä niiden välissä

Olen tällä viikolla saanut sekä iloisia että surullisia uutisia. Uutisia sekä syntymästä että kuolemasta. Se on elämän normaalia kiertokulkua, mutta pistää aina välillä mietityttämään, miten sitä pystyy elämän näiden kahden tapahtuman välissä mahdollisimman hyvin hoitamaan.

Syntymä on yleensä perheessä iloinen tapahtuma. Uusi ihminen tulee tähän maailmaan ja oman uskomukseni mukaan juuri siihen perheeseen kuin tarkoitettu on. Perhe kasvattaa lasta ja lapsi perhettään. Siitä alkaa elämä, jota jokainen meistä parhaan taitonsa mukaan elää. Jokainen meistä tekee päätökset siitä millaiseksi elämänsä rakentaa. Itse uskon vahvasti ajatuksen voimaan ja siihen, että voimme omilla ajatuksillamme vaikuttaa oman elämämme kulkuun ja myös käyttäytymiseemme sekä ihmissuhteisiimme. Jos ajattelemme positiivisesti elämäkin kulkee paremmin.

Kuolema sitten taas on vastaavasti yleensä perheessä surullinen tapahtuma. Läheiset kaipaavat poismennyttä. Jokaisella meillä on kuitenkin aika lähteä täältä ennemmin tai myöhemmin. Se on niitä harvoja asioita joka on varma. Miten siis elää elämänsä niin, että voi hyvillä mielin lähteä ja koska lähdön päivää emme tiedä, niin jokainen päivä tulisi elää niin kuin viimeinen. Tehdä asioita joista nauttii, näyttää rakkailleen kuinka heistä välittää ja mitä kukakin sitten laskee hyvään elämään kuuluvaksi. Huomenna voi olla myöhäistä.

Näitä kysymyksiä pohtiessani tulin lopputulokseen, elämässä niin kuin monessa muussakin matka on tärkeä ei päämäärä.

Rakkaudesta ruokaan

Ruuanlaitto on ihanaa, mutta syöminen vielä ihanampaa. Kuulun sukuun, jossa on syöty aina sopivan tilaisuuden tullen ja hyvää ruokaa tehdään ja paljon. Niinpä minullekin on tuossa vuosien varrella kertynyt suuri määrä erilaisia reseptejä ja reseptikirjoja. Tykkään laittaa ruokaa, mutta viime vuosina työ on haitannut harrastustoimintaa ja ruuanlaitto on monelta osin keskittynyt viikonloppuihin ja mitä nopeasti nyt saa laitettua. Reseptit lähinnä omasta päästä, kuten siskollani on tapana sanoa. Vuorotteluvapaani yhtenä tavoitteena onkin käydä läpi reseptivarastoni, kokkailla sieltä uusia tuttavuuksia, ajan kanssa ja rakkaudella. Jos vielä saan hyviä ystäviä maistelemaan kanssani ruokia, niin aina parempi.

Ennen joulua kokeilin ekaa kertaa saaristolaisleivän leipomista ja jouluksi niitä tulikin pyöräytettyä useampia. Eri reseptejäkin kokeilin ja tykästyin Tyrniä ja tyrskyjä -blogista löytämääni ohjeeseen, jota tosin itse hiukan varioin käyttäen nesteenä appelsiinimehua. Tänä aamuna pyöräytin taas pari leipää viemisiksi ystäväni synttäreille. Vuokani olivat liian pienet ja osa leivästä valui uunissa yli, mutta ei se makua haitannut. Lämmin saaristolaisleipä ja siihen päälle sipaus voita maistui äsken kotiin tullessani aivan taivaalliselta.

Tällä viikolla tein taas omasta päästä kokeilun, kun törmäsin kaupassa kookosmaitoon ja mietin, mitä siitä tekisin. Tein kanakastikkeen kookosmaidolla ja hyvää siitä tuli. Tandoorimausteeni oli hiukan tuitsakkaa, mutta omaan makuuni lopputulos oli sopivan tulinen. Mitä siihen sitten tuli:

400 g broilerfilettä
porkkanaa, sipulia, paprikaa (n. 1 kutakin)
2 dl kookosmaitoa
tandoorimaustetta, curryä yms.
Paistoin broilerin ja kasvikset kookosöljyssä pannulla. Heitin mausteita myös tässä vaiheessa mukaan. Sitten vaan kookosmaito päälle ja annoin sen muhia riisien kypsymiseen saakka pannulla. Toimi.

Tänä vuonna pitää panostaa ehkä hiukan ruuan ulkonäköönkin niin saan kuvia tänne.

Paremmat päivät

Päivienhän pitäisi olla vakio mittaisia vai ovatko ne? Olen tässä lomaillessani pohtinut, miten joskus päivät ja viikot tuntuvat hujahtavan niin ettei huomaakaan. Kuitenkin jo nyt muutaman viikon lomailleena tuntuu, että aikaa riittää ja illalla ei tahdo muistaa, mitä sitä on aamulla tehnyt. Eikä viikonpäivilläkään ole merkitystä. On vain hyvä olo. Voi tietysti olla, että alkavaa dementiaa pukkaa.

Ehkä sitä on silloin vaan niin läsnä hetkessä ja nauttii asioista silloin kun ne tapahtuvat. Niin sen varmaan kuuluukin mennä. Ei eletä sitku joskus-, pitäisi -maailmassa vaan tässä ja nyt nauttien joka hetkestä kaikesta mitä näkee, kuulee, tuntee, haistaa, maistaa. On se sitten vaikka suhjuinen aamun kosteus, vieressä kouluun taivalta pikkumies ja uteliaasti puskissa suhaava koira tai herkullinen lounas hyvässä seurassa kanssa.

Ehkä se vaan on niin että ajalla ei ole merkitystä, vaan asioilla mitä ja miten teet on merkitystä. Läsnäoloa tässä hetkessä. Nauttimista elämästä. Onkohan tässä paikka, missä voi ottaa oppia kissoista.

Loppuelämäni ensimmäinen päivä

Tänään se on, loppuelämäni ensimmäinen päivä. Viime kesänä päätin jäädä vuodeksi vuorotteluvapaalle ja nyt ollaan siinä pisteessä, että vuorotteluvapaan ensimmäinen päivä on takana. Edessä vielä monen monta ihanaa päivää.

Tässä blogissa tulen kirjoittelemaan tuntemuksia ja tekemisiä vuoden varrelta. Miten vuosi vapaalla muutti minua vai muuttiko mitenkään. Vuosi tulee pyörimään varmaan suurelta osin itsestä huolehtimisen ympärillä. Puhutaan sitten hidastamisesta, ruuasta, liikunnasta, hyvistä ihmissuhteista tai vaikka itsensä kehittämisestä. Mukaan kuuluu varmasti myös matkustusta, valokuvausta ja käsitöitä. Aika näyttää mitä tuleman pitää. Jännityksellä odotan tätä suurta seikkailua.

Olen päässyt laskeutumaan vuorotteluvapaalle kaikessa rauhassa. Vietin leppoisan talviloman ja joulun pyhien kera siihen vierähti jo muutama viikko. Olen yrittänyt elää päivä kerrallaan ilman isompia suunnitelmia ja se on tarkoitus koko vuorotteluvapaallani. Tehdä asioita joista tulee hyvä olo ja hyvä mieli.

Tämä päivä alkoi onnellisissa merkeissä. Heräsin tekstiviestiin siskontyttäreltäni. Heille on syntynyt pikku prinsessa. Toinen prinsessa minun hyvinkin poikavaltaiseen lähilapsi kaartiini. Mitä ne lähilapset sitten ovat? Minulla kun ei ole omia lapsia, mutta läheisilläni kyllä, niin nämä kaikki ihanat lapset ovat minun lähilapsiani ja tädille hyvin rakkaita. Vuorotteluvapaaseen kuuluu myös varmasti paljon laatuaikaan lähilasten kanssa ja tietysti ihana tutustuminen tähän pieneen uuteen prinsessaan.

Joko iloisesta uutisesta tai riittävästä levosta johtuen sain aamulla hirmuisen energiabuustin ja aloitin päiväni vartin lempeällä joogalla. Aamiaisen jälkeen olikin hyvä lähteä lenkille ja tutkailemaan lähiluontoa. Tällä kertaa yllättäen ei näkynyt yhtään oravaa tai jänistä ja linnutkin olivat yllättävän hiljaisia. Vain myrskyn kaatamat puut möllöttivät pitkin metsiä. Ilma oli kuitenkin ihanan raikas. Näitä lenkkejä luonnossa toivottavasti mahtuu myös vuoteen paljon. Nyt voin kaikessa rauhassa nauttia vuodenaikojen vaihtumisesta ja nähdä erilaisia paikkoja.

Näissä tunnelmissa lähden kirjoittelemaan tätä blogia ja kohti uusia seikkailuita.