Liikunnan ilo ja lähtemisen vaikeus

Niin se taas alkoi uusi jumppakausi. Toki tuossa lomallakin on tullut lenkkeiltyä, mutta kovin vaikealta tuntuu tarttua kotona kahvakuulan kahvaan, vaikka ne tuossa keittiön nurkassa kököttävätkin. On sanottu, että suurin kynnyt liikkumiseen on se oman kodin kynnys ja ainakin minun osaltani se pitää täysin paikkansa. Sen takia olenkin niin onnellisessa asemassa, kun saan vetää kahvakuula ja 50+ -jumppia. Niihin on vaan yksinkertaisesti pakko lähteä, vaikka ei huvittaisikaan. Ja voi että kun tunnin jälkeen taas tuntuu hyvältä. Miksi se lähteminen on sitten vaan niin vaikeaa.

Tavoitteenanihan on lähteä vuorotteluvapaani aikana kävelemään Camino de Santiagon Camino de Frances reitti. Matkaa sille kertyy 780 km, joten kunnon pitäisi olla aika hyvä ennen kuin sinne lähden. Päivää kohden tulisi reilu 20 km, jos meinaan tehdä matkan suunnittelemassani aikataulussa. Toki sillekin matkalle lähden avoimin mielin ja katson mitä kroppa kestää. Enemmänkin se on minulle henkinen matka omiin ajatuksiin.

Katsotaan myös mitä uusia liikunnallisia haasteita keksin itselleni tässä matkan varrella. Keskiviikkona alkaa seniorikarate, jota odotan innolla. Toki olen joskus kaksikymppisenä karatea hetken harrastanut, mutta jos nyt aloittaisi uudestaan. Ennen joulua kävin myös elämäni ensimmäisen kerran ratsastamassa ja sitä aion kyllä mennä kokeilemaan uudestaan. Ja mitä kaikkea muuta ihanaa onkin tarjolla ja mahdollista kokeilla. Kun löytää sopivat lajit, niin sieltä löytyy myös liikunnan riemu ja hauska seura tietysti on myös tärkeää.