Naisen elämää

Olen tässä muutaman päivän pohdiskellut hyviä kirjoittelemisen aiheita ja pää ei ole kuin lyönyt tyhjää. Tänä aamuna kuitenkin sen hokasin, kun yhtäkkiä ennen aamiaista minulla oli suoranainen pakkomielle alkaa siivoamaan ja laittaa tavaroita paikoilleen ja pestä pyykkiä. No sitähän se on se naisen elämä hormonien ohjaamaa toimintaa. Joillakin se ilmenee selvemmin ja joillakin vähemmän selvästi. Itse olen ainakin oppinut sitä lukemaan tässä vuosien mittaan paremmin.

Minulle se ilmenee tänä pakonomaisena siivoustarpeena noin kerran kuukaudessa. Innostus siivoamiseen ei todellakaan ole minulle mitenkään tavanomaista. Toki se pitää silloin mahdollisimman hyvin käyttää hyväksi ja puunata nurkkia kaikella sillä innolla ja energialla mikä on suotu. Toinen keino millä motivoin itseni siivoamaan on kutsua kavereita kylään, silloin on vaan pakko siivota, ainakin pahimmat sotkut.

Pilven raosta paistaa aurinko.

Muita kuukauden aikana ilmeneviä aikakausia ovat syvä kaivo, jolloin vaipuu epätoivoiseen synkkyyteen ja itsesääliin. Joskus se ilmenee myös niin, että kaikki vaan ÄRSYTTÄÄ. Nämä ovat hetkiä, joina on hyvä vaan olla itsekseen ja välttää kaikkea sosiaalista kanssakäymistä. Onneksi sen ymmärtää, että kohta se on taas ohi.







Äkilliset energia ja rakkauden ylitsevuotavuuden puuskat selittänen myös näillä naisen elämän vaihteluilla. Silloin virtaa riittää kuin pienessä kylässä tai sitten vaan voisi halata kaikkia. Kaikki on vaan niin ihanaa, että sitä välillä liikuttuu ihan kyyneliin, vaikka nähdessään perhosen.


Sitten on päiviä, jotka ovat jostain tästä väliltä. Kaikesta selviää, kun tiedostaa miksi oma olo on mitä on ja muistaa, että käytettävissä on kaikki tarvittavat voimavarat. Kehomme kertoo meille, että joskus on hyvä ottaa rennommin ja joskus pitää käyttää kaikkea sitä energiaa mitä meille on suotu. Aurinkoista päivää. Minä jatkan siivousenergiani käyttöä, niin kauan kun sitä vielä piisaa.