Lähimaisemia

Tänä aamuna aurinko paistoi kauniisti ja päätin lähteä tutustumaan lähimaisemiin kameran kanssa. Pihlavanlahti on jo melkein sula ja linnut ovat saapuneet sinne. Lähimetsässäkin käy aikamoinen sirkutus. Maa oli sopivan jäistä, ettei märemmilläkään paikoilla uponnut kovin syvälle. Ja mitä kaikkea sitä näkeekään ja kuuleekaan, kun pitää silmänsä ja korvansa auki ja on läsnä hetkessä.


Pihlavanlahdelle on jo saapunut monenlaista lintua. Meidän rannasta bongasin ainakin telkkiä ja kanadanhanhia. Toki linnun tunnistustaitoni ovat hieman vajavaiset. Joutsenetkin laskeutuivat lahdelle, kun olin metsässä, mutta uiskentelivat Ripapuomin takana niin, etten saanut niitä kameranlinssiin. Tämä kaveri tosin minulle poseerasi oikein mallikkaasti ja joutsenkin teki mallikkaan ohiuinnin, kun kahvittelin jo portaillani ja kameran akku oli lopussa.

Lähimetsässä oli sen päiväinen sirkutus. Kovin montaa lintua en silmiini saanut, mutta äänten konsertti oli sitäkin mahtavampi. Tämä kaveri veteli täysin rinnoin koivunoksalla pitkät luritukset. Olemus oli ainakin sellainen, että olisi voinut laulaa vaikka "Tykkään susta niin että halkeen". Kosiskeli varmaan itselleen puolisoa. Meidän pihassakin oli jo kovasti pesänrakennus puuhat menossa. Varpuspariskunta touhuili pöntöllä sen näköisenä.

 Tikkakin päätti piristää päivääni. Se pyöri hetken aikaa lähipuissa ja parkkeerasi sitten suoraan pääni yläpuolelle. Todennäköisesti ei meinannut löytyä sopivaa puuta naputettavaksi. Yhden katkenneen puun latvasta se sitten minua kuikki, varmaankin ajatellen, että mitäs ihmettä tuo tulla alhaalla touhuilee. Samanlailla minut ympäröi jossain vaiheessa kolme talitiaista. Tulivat ihan muutaman metrin päähän minua ihmettelemään.

Koko reissuni aikana en käynyt yli puolen kilometrin päässä kotoa. Paljon löytyi kuitenkin ihmeteltävää. Kuinka kauniita esimerkiksi käävät voivat olla. Niiden samettinen pinta suorastaan hehkuu. Lähimetsästä löysin myös useamman talon kivijalat ja kellarit. Yhdet kivet olivat niin, että voisin kuvitella, että siinä on ollut venelaituri silloin joskus, kun vesi oli paljon korkeammalla. Tosin hiukan sivummalla oli sitten kellari, joka olisi ollut ihan vesirajassa. Toki voivathan ne olla ihan eri aikakausilta.

Omenapuu ja pensaita vanhan kivijalan lähettyvillä

Yhden kellarin sisäänkäynti



Minne nämä portaat ovatkaan vieneet?


Kierrettyä lenkkini keitin aamupäivä kaffeet ja istuin portaille ihmettelemään maailmaa kissojen kanssa. Aurinko lämmitti, varpuset kisailivat pihlajassa ja Pihlavanlahti hehkui sinisenä. Kaiken kruunasi varma kevään merkki. Meidän kulmakunnan kolli oli taas saapunut Halssiin ja päästi muutamat oikein komeat kevätmouraisut. Näkösälle se ei tullut. Kaipa kuuli ääneni ja päätti olla aloittamatta meidän jokakeväistä taistoa. Sillä kun ei ole kovin lämpöiset välit meidän kissojen kanssa. Toisaalta se pitää meidän rappuja ominaan, joten useita kertoja olen sitä siitä rappusilta häätänyt, kun en noita omia kissoja halua paikkailla yhteenottojen jäljiltä.

Näitä nautinnollisia pikkuretkiä mahtuu tähän vuoteen varmaan vielä paljon.

Elämän pieniä ja suuria iloja

Pyhärannan kirkko

Kun selviydyin viime viikonlopun flowsta, päädyin viettämään ihanan rauhaisaa ja tasapainoista viikkoa. Siihen sisältyi paljon hienoja tapaamisia ja viikonlopun oivallusten vahvistumista. Alkuviikosta vierailin tätini luona Pyhärannassa. Oli ihana kuulla taas tarinoita vanhoilta ajoilta ja nauttia hänen elämänilostaan. Äitini joka oli mukana piristyi silminnähden ja häneltä tuli taas niitä tuttuja nasevia huomioita. Siskoni kanssa ehdimme tehdä myös tutustumisretken Pyhärantaan ja samalla poimimme muutaman geokätkön. Ihana pieni kylähän se on.

Viikon aikana oli tietysti perusharrastukset mukana ohjelmassa. Kävin myös kampaajallani ja sain uudistetun pään. Kampaajalla käynnitkin piristävät joka kerta. Etenkin kun hänelle voi antaa täysin vapaat kädet, koska hän tietää melkein paremmin kuin minä mitä päähäni sopii.



Rieskarullat ilmakuivatulla kinkulla ja avokadolla

Lohirullia

Perjantaina kutsuin tyttöjä kyläilemään. Pitkästä aikaa pääsin näpertelemään erilaisia pikkuherkkuja ja jälkkäriksi oli tuorekakkua. Tajusin kuinka suuri rikkaus onkaan, kun ystäväpiiri on laaja. Siihen kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä, eri yhteyksistä ja ystävyys on kestänyt erilaisia aikoja. Tällä kertaa ikähaarukka oli 2 kuukaudesta ylöspäin. Tarjolla oli erilaisia tapaksia ja illan päätteeksi meistä iso osa suuntasi vielä kuuntelemaan Kingpinin keikkaa Kulttuurikulmaan. Musiikkikin toi taas iloa ja potkua elämään.

Lauantaina pääsin vihdoinkin juhlistamaan yhden kummipojistani syntymäpäivää. Auringon paistellessa ajoin kohti Pirkanmaata. Perille päästyäni lähdimmekin heti retkeilemään. Paistoimme makkaraa laavulla ja ihailimme lintuja  lintutorneista. Joutsenia oli jo ainakin sankoin joukoin liikkeellä.

Illalla kävimme vielä tekemässä ystäväni kanssa peltolenkin. Kummipoika lähti mukaan polkupyörällä ja nautti suunnattomasti kuraprunneissa polkemisesta niin kuin lapset yleensä. Ystäväni kanssa ehdimme nauttia niin henkevistä keskusteluista, linnuista kuin upeasta auringonlaskustakin. Maailma tuli parannettua moneen otteeseen. Illalla vielä sitten herkuttelimme ja pelailimme Aliasta porukalla.

Tänään kävimme vielä pienellä kätköily ja lintubongailu retkellä. Ystäväni sai kameransa linssiin paljon uusia tuttavuuksia, minä tämän tutun ja turvallisen tintin, joka ystävineen ympäröi meidän matkallamme. "Hei ketäs te olette, mitäs te täällä meidän metsässä teette?" No juuri teitähän me tulimme katselemaan ja kuuntelemaan. Niin sielu lepää tuolla luonnossa.

 

 

Maailma on rajaton - unelmoi isosti

Tänään oli juuri niin päräyttävä NLP-päivä kuin odotinkin tai oikeastaan vielä enemmän. Minun oli pakko kotiin tullessani tulla suoraan koneelle kirjoittamaan tätä blogia, jotta saisin nämä fiilikset kirjalliseen muotoon. Kun asiat alkavat napsahdella kohdalleen, niin olo on kuin rakastuneella ja sellainen olo minulla on ollut tänään. Minulle ainakin luotiin tänään ilmapiiri, jossa ihmeet ovat mahdollisia ja uskon niihin täysin.

Mitä tänään siis tapahtui? Kaikki alkoi jo eilen tai oikeastaan jo kauan sitten. Se olo kun olet varma, että olet oikealla polulla. Välillä nousee epäilyksen siemen, mutta sitten taas saat vahvistusta ja tunnet olevasi aidosti innostunut. Näin minulla on käynyt NLP:n suhteen. No eilen jo päästessäni juttelemaan niin NLP-kokeiluistani kuin kaikesta muustakin vahvistui tunne, että olen oikealla polulla. Mukaan liittyi pieniä merkkejä, jonkun lausahduksia, valkoinen höyhen Aikaansaava Kati teipissäni, outoja yhteensattumuksia. Voisiko sanoa, että pieniä ihmeitä.

Pisteenä i:n päälle tuli vielä harjoitus asettaa tavoitteet tälle masterille ja lupa unelmoida isosti, koska kaikki on mahdollista. Sieltä ne sitten alkoivat pulpahdella unelmat toisensa perään. Kaikki upeita asioita ja yhtäkkiä huomasin, että ne kaikki linkittyvät jotenkin yhteen ja loppujen lopuksi kiteytyvät yhteen lauseeseen. Siinä se oli tämän hetkinen tavoitteeni "Tuoda itselle ja muille iloa ja valoa." Oho sehän on tuolla jossain muodossa jo tämän blogin esittelyssänikin, mutta nyt se sai myös konkretiaa ympärilleen muiden siihen liitännäisten tavoitteiden muodossa. Olo oli kuin David Eddingsin kirjoissa, kun maailmankaikkeuden etenemisen taitoskohdassa päätös tehdään oikein; kellot soivat, tähdet satavat ja energia tuntuu kaikkialla. No siis eihän näin konkreettisesti tapahtunut, mutta olo oli sellainen. Käsivarressa oli karvat pystyssä ja tippa tuppasi silmään. Kotimatkalla ajatus vielä jatko jalostui ja sai lihaa luidensa ylle. Näillä unelmilla muutetaan nykyistä yritysmaailmaa paremmaksi ja työskentelyllä lasten ja nuorten kanssa muutetaan koko maailma. Isoja unelmia? Juu, mutta kaikkihan on mahdollista.

Rakkaat ihmiset unelmoikaa. Unelmoikaa isosti. Kaikki on mahdollista, kunhan takana on sydän ja hyvä tahto niin itseä kuin toisiakin kohtaan. Jos unelma ei kuulu polkuusi, maailmankaikkeus ohjaa sinut kyllä oikealle polulle. Sisäinen minäsi tietää, mikä on parasta.

Tässä yksi voimabiiseistäni, joka mielestäni sopii teemaan.
Mariska: Rajaton

Huikeeta

Kuinka pieni ihminen voikaan olla kiitollinen kaikista huikeista tilaisuuksista ja upeista ihmisistä, joihin matkan varrella törmää. Jokainen kerta on todella opettavainen ja kaiken kaikkiaan uskomaton kokemus. Tällä viikolla minua on siunattu jo kahdella tällaisella tilaisuudella ja tiedän, että edessä on vielä kaksi päivää huikeaa "tykitystä".

Eilen sain mahdollisuuden osallistua Paula Heinosen luennolle. Niin hän on juuri se nainen joka puhuu terveyden tukipilareista ja paljon muusta. Asia oli paljolti itselle tuttua, mutta aivan loistavaa kertausta ja uskon vahvistusta. Suurimman vaikutuksen teki Paula varmasti esiintyjänä. Aivan loistava. Olisin voinut kuunnella ja katsella häntä vaikka kuinka kauan. Asiaa ja huumoria sopivassa suhteessa ja huumorin avulla hän painotti hyvin monia asioita ja sai ne taatusti jäämään mieleen. Ennen kaikkea se tyyli, millä hän otti yleisönsä täydessä Promenadi-salissa oli uskomaton. Uskon, että hän sai muidenkin kuin minun jakamattoman huomion koko kolmen tunnin ajaksi ja uskon myös että suurin osa väestä minun lisäkseni sai pitkästä aikaa niin makeat naurut, että vesi lensi silmistä. Häntä kun pääsisi mallittamaan. Pitäisikö nyt olla varovainen, mitä toivoo :-).

Sitten tänään se alkoi kauan odotettu NLP Master Practitioner. Ensinnäkin olin ihan tajuttoman onnellinen kun tajusin, että moni meidän Practitionerin osallistujista osallistuu myös tähän kurssiin ja tietysti saimme pitää myös oman Marjukkamme. Huomasin kuinka iso ikävä heitä oli tullut tässä muutaman kuukauden aikana. Etenkään kun en ole päässyt käymään meidän yhteisessä kerhossammekaan. Jotenkin se suhde joka muodostui Präkkärin aikana on todella vahva. Ihania ihmisiä.

Koulutuksen alku täytti kaikki odotukseni ja hiukan enemmänkin. Uudet ope, apuopet ja oppilaat täydensivät mahtavasti ns. vanhan ryhmän. Tästä tulee siis niin siisti puolivuotinen. Jo nyt ekan päivän, monien keskustelujen ja parin harkan jälkeen tuntuu siltä, että elämän suunta sen kun selkenee. Tää vaan toimii niin hyvin. Eikä vasta pyöritely kuin hiukan NLP:n taustaoletuksia ja oppimista. Ajomatkan Turusta kotiin ehdin kelailemaan kaikenlaista mielenkiintoista. Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se lisääntyy mihin huomio kohdistuu.

Onnellisena tämä Aikaansaava Kati ("Intiaaninimeni") lähtee nyt selailemaan upouutta koulutusmappiaan ja jatkaa unelmointia upeasta tulevaisuudestaan.

Flow

Tänään energiabuustissani näin viikon aluksi tajusin, että oli lauantaina kahteen otteeseen niin sanotussa flow-tilassa. Lauantai meni koko päivän todellista matalalentoa ja silloin en ehtinyt asiaa miettimään. Sunnuntai meni taas lauantain jäljiltä todella rennoissa merkeissä. Niin mitä sitten lauantaina tapahtui.

Pidin lauantaina ihka ensimmäisen NLP-tilaisuuteni. Mikä sille nyt olisi oikea nimi vaikea sanoa, mutta kerroin siis ihmisille hiukan NLP:stä ja kokeilin heidän kanssaan käytännössä kuinka NLP toimii. Uskomaton pari tuntinen. Ennen tilaisuutta hiukan jännitti, mutta sitten se tapahtui. Kaikki vaan sujui niin kuin pitikin tai en oikein tiedä mitä puhuin ja miten sujui, mutta kaikki tuli kuin itsestään. Ihmiset ainakin vaikuttivat tyytyväisiltä lähtiessään. Olen saman kokenut ennenkin kouluttaessani, mutta nyt kuitenkin aihe oli uusi ja erilainen kuin aiemmin. Olo oli kuin olisi ollut jossain tuolla pilvissä. Tippakin meinasi välillä pukata linssiin, kun oli jotenkin vaan niin liikuttunut siitä, että näin monet ihmiset halusivat kuulla, mitä minulla on kerrottavaa ja halusivat kehittää itseään. Joillakin oli selkeä määränpää ja jotkut paikalla uteliaisuudesta. Huikeaa. Ja mitä kaikkia ihania oivalluksia ihmisiltä tulikaan. Oppimista oli kaikkiin suuntiin. Näyttää siltä, että tämän tyyppisillä tilaisuuksilla on tilausta ja tulevaisuudessa tulen näitä pitämään lisää. Tällä kertaa puhuttiin perusasiaa, mutta seuraavaksi pureudutaan jo tarkemmin johonkin aihealueeseen. Jänskää ja opin samalla itsekin ihan hirveästi.

Elämä on kuin virta. Se kulkee omaa reittiään, joskus hitaammin joskus nopeammin.
Juuri niin kuin sillä hetkellä on tarkoitettu.

Lauantai-iltana olin pitkästä aikaan "ulkoiluttamassa" itseäni ja katsomassa Kulttuurikulmassa Maarit Lehtosta, Julle Kalliota & Selim P:tä. Upeaa musaa ja meno oli huikea. Niin siellä se sitten taas iski flow. Rakastan tanssimista ja teen sitä aivan liian harvoin. Mikään sosiaalinen tanssija en ole, koska tanssiessani olen niin omissa maailmoissani ja sisällä musiikissa. Kroppa tietää mitä tehdä ja taas kerran kaikki vaan virtaa ja menee niin kuin sillä hetkellä kaikkein parasta on. On se niin hienoa tuo tanssiminen.

Molemmissa tapauksissa tärkeäksi elementiksi nousee luottamus. Luottamus siihen, että osaa ja pystyy ja että kaikki tarpeellinen nousee esiin, oli se sitten sanoina tai liikkeinä.

Hotti, hotinpi, hottis

Eikös se niin mene, että kun tekee tavoitteestaan julkisia niin ne toteutuvat paremmin. Itselläni on ikuisuusprojektina ollut tuo hoikemman ulkomuodon metsästys. Matkan varrella olen siinä onnistunut useita kertoja ja myöskin samaan tahtiin keräillyt kiloja takaisin. Viime vuonna saavutin osan tavoitteestani ja sitten muutaman kilon sain takaisin. Nyt olisi aika saavuttaa se vielä hotinpi ulkomuoto kuin nykyisellään ja pysyvästi. Samalla myös terveempi elämä. Kaverini minulle totesi, että jos nyt et onnistu niin et koskaan.

Viime viikolla sitten raapustelin itselleni ohjelmaa. Tavoitteena ei ole muuttaa kaikkea kerralla tai lopettaa syömistä, vaan löytää elämäntapa jota voi tulevaisuudessa noudattaa ilman suurempia ponnistuksia. Olen jo alkuvuoden tehnyt matkaa tätä kohti. Peruspakettiin minulla kuuluu ravinto, liikunta ja mieli. Uniasiat minulla ainakin tällä hetkellä tuntuvat olevan kohdallaan.

Olen elämässäni kokeillut kaikenlaista ja lukenut laihduttamisesta paljon. Olen kuulunut painonvartijoihin, syönyt kaalisoppaa, kokeillut sairaaladieettejä yms. Teoriassa tiedän vallan hyvin, miten hoikka ulkomuoto saavutetaan. Kaava on yksinkertaisuudessaan syö vähemmän kuin kulutat. Itselleni toimivin dieetti on ollut Jutan superdieetti ja niitä periaatteita olen nytkin ottanut käyttöön. Mukaan lisäillyt hiukan Kaisa Jaakkolan ja Kukka Laakson ajatuksia. Mitä näissä on sitten erilaista kuin muissa aiemmin kokeilemissani. No ainakin se, että proteiinien määrä on isompi kuin aiemmin. Kasviksia käytän paljon ja hyviä rasvoja sopivassa suhteessa. Viljatuotteiden, einesten ja sokerin käytön pyrin minimoimaan. Puhdasta ja terveellistä ruokaa. Luomua sen verran kun löytyy ja lompakko kestää. Tietyn jouston itselleni sallin, nyt ei porhalleta eteenpäin hammasta purren. Edellämainittujen rouvien ajatuksia voi esim. löytää Kaisa Jaakkolan kolmesta upeasta kirjasta, Kukka Laakson ja Varpu Tavin maanantai soturit kirjasta. Siiten pari nettisivua Kaisa Jaakkola ja Kukka Laakso. Juttaahan voi seurata esim. televisiosta keskiviikkoisin ja Fitfarmin sivuilta löytyy myös jotain. Edellä mainituista saa myös ajatuksia liikkumiseen.

Tällä hetkellä aamupalojen katsoisin olevan suht kondiksessa. Smoothieta tai raejuustoa marjojen kera, joskus nautiskelen munakkaasta. Vettä en edelleenkään juo riittävästi, vaikka vesipullo tuossa vieressä onkin. Ruokailuvälit pysyvät kohtuullisen hyvin. Pari salikerta lisää viikkoon niin liikuntakin alkaisi olla hanskassa. Tosin olen nyt tämän kuun ollut mukana Piukkojen Paikkojen facebook haasteessa ja sen myötä tulee päivittäin tehtyä ainakin jotain.

Tavoite on saavuttaa ensin normaalipaino ja sitten katsotaan miltä tuntuu ja näyttää.  Matka on alkanut. Laitan tänne väliaikatietoja ja ideoita aina välillä.

Näihin tunnelmiin Siideripissis

Kuka olen?

Vaihteeksi vähän erilaista pohdintaa. Tämä on ollut tuloillaan pari päivää. Eilen aamulla ensimmäistä kertaa vuorotteluvapaan aikana iski tyhjyyden/tylsistyneisyyden tunne, jota olenkin odottanut. Sen jälkeen ajatukset ovat muhineet ja tänään se täydentyi ja yritän saada sitä nyt kirjalliseen muotoon. Tässä tarinassa ei välttämättä ole selkeää punaista lankaa, mutta toivottavasti edes ajattelemisen aihetta.

Viikonloppuna nousi mieleeni, miten jännästi sitä kuvittelee mitä itse on ja yllättyy, kun kuulee muiden kommentteja itsestään. Monesti yllättyy positiivisesti. Itse olen tässä lähiaikoina saanut kommentteja lähinnä positiivisuudestani tulevaisuuteen ja iloisuudestani. Itselläni kuitenkin välillä olo on kuin muinoin edellisessä työpaikassa työkaverin sanoessa minulle "Mitä päivänsäde?" ensimmäisenä nousi mieleen vain T-paidan teksti V**un päivänsäde. Eli olo ei ollut niin päivänsäteen kaltainen tai ainakaan sellainen kuin päivänsäteen kuvittelen olevan. Eli kuinka paljon on eroa siinä mitä ihminen heijastaa ulospäin ja mitä tuntee sisällään ja mikä on sitten todellista. Mitä merkitsee mitä muut minusta ajattelevat? Mitä merkitsee mitä itse itsestäni ajattelen?

Hyvänä esimerkkinä voi ottaa vaikka oman jumppaohjaaja identiteettini. En koe itseäni mitenkään kokeneeksi tai hyväksi jumppaohjaajaksi, vaikka olen pian pari vuotta niitä vetänyt. Tunnen itseni koko ajan aloittelijaksi ja siksi hämmästyinkin kun ohjaaja koulutuksessa kouluttaja puhui minusta vanhana konkarina ja kehui demotuntiani, vaikka omasta mielestäni se ei niin häävisti mennyt. Samoin vaikuttaa, että jumppautettavani ovat suht tyytyväisiä tunteihini. Mistä siis johtuu, etten koe itseni jumppaohjaajaksi? Olenko liian kriittinen itselleni ja omaa osaamistani kohtaan? Vai onko se tätä "tyypillistä" suomalaista mää vaan -mentaliteettia.

Sanotaan, että maailma heijastaa sinulle takaisin sitä mitä olet. Esimerkiksi jos joku henkilö ärsyttää se heijastaa jotain piirrettäsi, jota sinun tulee käsitellä. Tänään pohdein tätä, kun yksi minulle tärkeä henkilö, vaikenee toistuvasti asioista, joihin minä haluaisin saada selvyyden. Vaikeneminen taas ajaa minut hulluuden partaalle. Molemmilla varmasti on positiivinen tarkoitus, mutta tarkoitukset eivät nyt vaan jotenkaan kohtaa. NLP:n taustaoletuksissa sanotaan, että viestin merkitys on sen aiheuttamassa reaktiossa, mitä jos reaktiota ei olekaan tai miten minun pitäisi tulkita oma reaktioni. Kai vaikeneminenkin voi olla viesti. Mitä se kertoo minusta? Mitä minun siitä pitäisi oppia? Sitä en ole vielä keksinyt. Päälle iskee vaan ego joka räyhää ja rähisee. Kaipa jossain vaiheessa pääsen egon taakse ja ymmärrän tämänkin asian tarkoituksen.

Tähän kaikkeen kuin pisteeksi i:n päälle lueskelin jo toista kertaa Jorge Bucayn kirjaa Kuuntele tämä tarina. Hänen kirjansa ovat tehneet minuun vaikutuksen ja joka kerta opin jotain uutta. Tällä kertaa törmäsin tarinaan Kuka olet? Se sopi täysin tähän hetkeen. Tarina kertoi miehestä, jota yllättäen hänen tuttavansa eivät tunne. Tässä otteita tarinasta:
"Yksi asia alkoi selvitä: tuntemattomuus vapautti hänet olemasta tietynlainen. Hän saattoi tehdä mitä tahansa, mikään ei muuttaisi muiden reaktioita häneen. Ensimmäistä kertaa moneen päivään hän löysi jotakin mikä rauhoitti häntä: hän oli joutunut tilanteeseen, joka salli hänen toimia miten tahtoi, ihmisten hyväksyntää etsimättä."
"Nyt hän lopulta tiesi olevansa yksin, hän tiesi, että hän oli aina ollut yksin, että hänellä oli vain oma itsensä."
"Hänen oma olemassaolonsa ei ole riippuvainen muista. Hän oli saanut selville, että hänen oli ollut pakko jäädä yksin, jotta hän voisi kohdata oman itsensä..."

Kuka minä sitten olen? Tutkimusmatka omaan itseen jatkuu. Kaipa sitä vaan pitää kohdata oma itsensä, ilman mitään taustaoletuksia. Antaa tilaa sisäiselle äänelle.

Kevät

Tässä kevään hehkutuksessa taitaa mennä tänä vuonna useampi kuukausi. Tänään hain kotiin pari kimppua tulppaaneita ja sain vielä yhden lisäkimpun, kun minulla kävi vieraita. Tulppaanit ovat vaan niin ihania. En malta odottaa, että oman kukkamaani tulppaanit alkavat kukoistamaan. Ne ovat kyllä kipeästi uusimisen tarpeessa. Pari vuotta sitten ne olivat parhaimmillaan ja väriloisto oli mitä upein.



Keväinen kattaus

Tänään paistoi aurinko ja se oli niin upeaa ja lämmittävää, että meinasi henki salpautua. Odotan ensimmäistä auringonpaisteista aamua, että pääsen ulos rappusille nautiskelemaan aamiaisesta. Tänään ulkoileminen jäi luvattoman vähiin, kun kokkailin vierailleni. Smetanalohta, perunamuusia ja salaattia. Yksinkertaista, mutta hyvää. Toivottavasti vieraanikin tykkäsivät.




Kokkaillessani ehdin ihailla syntymäpäivälahjakseni saamaani ikkunaa. Siinä on elämän ohjetta kerrakseen. Noita kaikkia ohjeita pyrin parhaani mukaan noudattamaan.

Ja multaankin ehdin tänään sormeni upottamaan. Jonkin aikaa sitten kirjoittelin mahtavatko pelakuuni lainkaan selviytyä kesään. Tällaisia reppanoita ne vielä ovat. Kesällä nähdään onnistuinko elvyttämään ne. Ensi viikolla taidan jo mennä hiukan pihalle rapsuttelemaan. Ainakin kuivat lehdet pois. Ruusupuskatkin pitäisi leikata. Voi kevään ihanuus.Tervetuloa Neiti Kevät!





Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Neiti Kevät