maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kuka olen?

Vaihteeksi vähän erilaista pohdintaa. Tämä on ollut tuloillaan pari päivää. Eilen aamulla ensimmäistä kertaa vuorotteluvapaan aikana iski tyhjyyden/tylsistyneisyyden tunne, jota olenkin odottanut. Sen jälkeen ajatukset ovat muhineet ja tänään se täydentyi ja yritän saada sitä nyt kirjalliseen muotoon. Tässä tarinassa ei välttämättä ole selkeää punaista lankaa, mutta toivottavasti edes ajattelemisen aihetta.

Viikonloppuna nousi mieleeni, miten jännästi sitä kuvittelee mitä itse on ja yllättyy, kun kuulee muiden kommentteja itsestään. Monesti yllättyy positiivisesti. Itse olen tässä lähiaikoina saanut kommentteja lähinnä positiivisuudestani tulevaisuuteen ja iloisuudestani. Itselläni kuitenkin välillä olo on kuin muinoin edellisessä työpaikassa työkaverin sanoessa minulle "Mitä päivänsäde?" ensimmäisenä nousi mieleen vain T-paidan teksti V**un päivänsäde. Eli olo ei ollut niin päivänsäteen kaltainen tai ainakaan sellainen kuin päivänsäteen kuvittelen olevan. Eli kuinka paljon on eroa siinä mitä ihminen heijastaa ulospäin ja mitä tuntee sisällään ja mikä on sitten todellista. Mitä merkitsee mitä muut minusta ajattelevat? Mitä merkitsee mitä itse itsestäni ajattelen?

Hyvänä esimerkkinä voi ottaa vaikka oman jumppaohjaaja identiteettini. En koe itseäni mitenkään kokeneeksi tai hyväksi jumppaohjaajaksi, vaikka olen pian pari vuotta niitä vetänyt. Tunnen itseni koko ajan aloittelijaksi ja siksi hämmästyinkin kun ohjaaja koulutuksessa kouluttaja puhui minusta vanhana konkarina ja kehui demotuntiani, vaikka omasta mielestäni se ei niin häävisti mennyt. Samoin vaikuttaa, että jumppautettavani ovat suht tyytyväisiä tunteihini. Mistä siis johtuu, etten koe itseni jumppaohjaajaksi? Olenko liian kriittinen itselleni ja omaa osaamistani kohtaan? Vai onko se tätä "tyypillistä" suomalaista mää vaan -mentaliteettia.

Sanotaan, että maailma heijastaa sinulle takaisin sitä mitä olet. Esimerkiksi jos joku henkilö ärsyttää se heijastaa jotain piirrettäsi, jota sinun tulee käsitellä. Tänään pohdein tätä, kun yksi minulle tärkeä henkilö, vaikenee toistuvasti asioista, joihin minä haluaisin saada selvyyden. Vaikeneminen taas ajaa minut hulluuden partaalle. Molemmilla varmasti on positiivinen tarkoitus, mutta tarkoitukset eivät nyt vaan jotenkaan kohtaa. NLP:n taustaoletuksissa sanotaan, että viestin merkitys on sen aiheuttamassa reaktiossa, mitä jos reaktiota ei olekaan tai miten minun pitäisi tulkita oma reaktioni. Kai vaikeneminenkin voi olla viesti. Mitä se kertoo minusta? Mitä minun siitä pitäisi oppia? Sitä en ole vielä keksinyt. Päälle iskee vaan ego joka räyhää ja rähisee. Kaipa jossain vaiheessa pääsen egon taakse ja ymmärrän tämänkin asian tarkoituksen.

Tähän kaikkeen kuin pisteeksi i:n päälle lueskelin jo toista kertaa Jorge Bucayn kirjaa Kuuntele tämä tarina. Hänen kirjansa ovat tehneet minuun vaikutuksen ja joka kerta opin jotain uutta. Tällä kertaa törmäsin tarinaan Kuka olet? Se sopi täysin tähän hetkeen. Tarina kertoi miehestä, jota yllättäen hänen tuttavansa eivät tunne. Tässä otteita tarinasta:
"Yksi asia alkoi selvitä: tuntemattomuus vapautti hänet olemasta tietynlainen. Hän saattoi tehdä mitä tahansa, mikään ei muuttaisi muiden reaktioita häneen. Ensimmäistä kertaa moneen päivään hän löysi jotakin mikä rauhoitti häntä: hän oli joutunut tilanteeseen, joka salli hänen toimia miten tahtoi, ihmisten hyväksyntää etsimättä."
"Nyt hän lopulta tiesi olevansa yksin, hän tiesi, että hän oli aina ollut yksin, että hänellä oli vain oma itsensä."
"Hänen oma olemassaolonsa ei ole riippuvainen muista. Hän oli saanut selville, että hänen oli ollut pakko jäädä yksin, jotta hän voisi kohdata oman itsensä..."

Kuka minä sitten olen? Tutkimusmatka omaan itseen jatkuu. Kaipa sitä vaan pitää kohdata oma itsensä, ilman mitään taustaoletuksia. Antaa tilaa sisäiselle äänelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti