maanantai 7. huhtikuuta 2014

Elämän runsautta

Suruvaippa paistattelemassa päivää.
Kun ilmoitin vuorotteluvapaastani, eräs ystäväni totesi, että kuinka oikein saat aikasi kulumaan. Takana oleva runsas viikko on minulle taas näyttänyt kuinka paljon ihania, erilaisia, monipuolisia asioita elämään voi kuuluakaan. Voi tätä elämän runsautta iloa, pelkoa, riemua, riehakkuutta, uteliaisuutta, rauhaa, rakkautta ja niin paljon muuta.

Olen runsaan viikon aikana ehtinyt nauttia lähilasten ja läheisten seurasta. Ollut luonnossa ja ihmetellyt sen pieniä ihmeitä. Olen ollut käsityöristeilyllä ystäväni kanssa ja löytänyt siellä sen kaiken läheisyyden ja nuoruudenajan riemun, mitä meillä on aina ollut. Olen ollut sairaalassa. Jännittänyt, pelännyt ja ollut äärettömän kiitollinen, että kaikki menikin paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Olen nauttinut äidin ja tyttären seurasta. Olen nauttinut äitini seurasta. Olen matkannut Turkuun ja nauttinut kohtaamisista, NLP:stä, mielikuvamatkoista ja uusista kokemuksista. Olen juonut shamppanjaa. Olen syönyt maukasta ruokaa. Olen nauttinut piknikkiä pitkospuilla ja järven rannassa. Olen ihmetellyt taloja ja sisäpihoja. Olen nauttinut hetkestä. Olen unelmoinut ja toteuttanut unelmiani. Ja mitä kaikkea muuta. Kuvat kertokoot puolestaan.
Nokikanoja meidän rannassa. Lasten kanssa näitä ihmeteltiin.
 

Utelias orava Kirjurinluodolla


Maisemia matkalla Tukholmasta Turkuun


Hetki shamppanjalle


NLP -viikonlopun yöpymispaikka


Iltakuutamo Aurajoenrannalla

Olen tässä, olen läsnä

Jos laittaisin blogiini kuvia ihmisistä, täältä löytyisi kuva lapsista metsäretkellä, piknikeistä läheisten kesken, hytisevä ystäväni laivan kannella, omakuva merelle päin sekä lauantai-illan polkupyörähurjastelijat. Mutta koska en niitä tänne laita te voitte kuvitella nuo hetket mielessänne, juuri sellaisina kuin haluatte.


1 kommentti:

  1. Hmm, sieluni silmin näen nuo kuvat joita et blogiisi liittänyt. Elämä on antanut makuaan! Halauksia sinne ♥

    VastaaPoista