tiistai 20. toukokuuta 2014

Mielen ja kehon ravintoa

Aika kuluu niin äkkiä, että blogi aiheita vain kertyy, eikä ehdi millään kirjoittamaan. Jotta tässä hommassa olisi jotain tolkkua niin koitan jakaa näitä hiukan edes aiheittain.

Olen nyt toukokuussa päässyt nauttimaan erilaisista luennoista, joiden pääpaino on ollut NLP:ssä ja ravinnossa. Hiukan tiukkaa talousasiaakin käytiin läpi yrittäjyysopinnoissa, mutta vuorotteluvapaalla oleva pääni antaa sen nyt pysyä omassa lokerossaan.

NLP-viikonloppua olin viettämässä Turussa 10.-11.5. Saimme taas upean tehopläjäyksen kaikkea mielenkiintoista asiaa. Käsittelimme aikakäsityksiä, tunteita ja omia rajoja. Nyt huomaan, että olen jo lahjakkaasti arkistoinut nuo asiat jonnekin syvemmälle josta ne voivat imeytyä luihin, ytimiin, sydämeen ja sieluun. Kaikkein mielenkiintoisin varmasti tähän hetkeen oli harjoitus, jossa tunteiden vaan annettiin nousta, toivotettiin ne tervetulleiksi, koettiin ilman selityksiä ja analyyseja ja sitten sen annettiin vaan siirtyä syrjään. Näin edettiin tunne tunteelta, kunnes ilmaantui rauhallinen ja myönteinen tunne. Tämä voisi olla hyvä harkka esimerkiksi silloin kun negatiiviset tunteen painavat oikein urakalla päälle. Kaikkea tätä uutta oppimaani pääsin mutustelemaan Ruissalon lenkkipoluille ja ihanaan Villa Rauhalaan.

Seuraavaksi pääsinkin muutaman päivän päästä Jaakko Halmetojan Iltaan parempaan oloon. Jostain syystä minulla oli ollut kaverista negatiiviset fiilikset aiemmin, mutta päättelin suuresta kiinnostuksesta häntä kohtaan, että hän on varmaan fiiliksistäni huolimatta loistava luennoitsija. Niinhän hän oli. Sainpa taas kumottua yhden negatiivisen uskomukseni. Olisko ollut ikärasismia tai jotain. Luennolta sai paljon hyviä vinkkejä ravitsemukseen ja esimerkiksi villivihannesten käyttöön. Paljon oli tuttuja asioita, mutta myös jotain uutta. Tällaisia esimerkiksi tänään kokeilin käytännössä. Söin hapankaalia pari ruokalusikallista ennen ateriaa. Puristin voikukasta (koko kasvi juurineen) todellä tymäkkää mehua (tämän vinkin olen kyllä saanut jo aiemmin). Laitoin kasvislisäkkeeseeni joukkoon nokkosta, vuohenputkea ja maitohorsmaa. Tein myös mehun porkkanasta, selleristä ja inkivääristä. Lisää näistä asioista löytyy esim.  http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/materiaalit/ ja ystäväni kirjoitti loistavan blogikirjoituksen luennosta jaakko-halmetojan-luennolla. Hänellä on muutenkin loistavia kirjoituksia. Kannattaa tutustua.

Viimeisimmän luentopläjäykseni kävin kuuntelemassa taas Turussa. Veli-Matti Toivonen piti siellä Coaching dayn ja NLP-illan. En ollut aikaisemmin ollut kuuntelemassa hänen luentojaan ja tämä oli erilainen ja mielenkiintoinen kokemus aiempiin verrattuna. Paljolti puhuttiin siitä kuinka ihminen pärjää tässä muuttuvassa uudessa ajassa. Hyvänä pointtina esim. "Pysähdy, tutustu itseesi, mieti mikä mahdollista ja astu omalle polullesi. Sieltä löytyy kaikki." Mitä jos siirtyisimme täydellistymisestä kokonaistumiseen. Tai emme asettaisikaan itsellemme tavoitteita, vaan sallisimme asioiden tapahtua meille. "Minä sallin itselleni hyvän olon. Minä sallin itselleni rakkautta." Miltä tuntuu, jos ajattelisinkin näin. Ja kun totuus on ettemme voi toista muuttaa niin, mitä jos vaan kuvittelet toisen henkilön sellaiseksi kuin haluat ja käyttäydyt niin kuin hänellä olisi jo ne kaikki luonteenpiirteet. Mitä sitten tapahtuu? Puhuimme myös toisen näkemisestä ja kohtaamisista. Hyvä setti tämäkin ja kuten usein siinä oli paljon asioita, jotka ovat minulle juuri nyt tärkeitä.

Viime viikko oli siis hyvin opiskelupainotteinen. Mutta niinhän se on, että joka päivä pitää oppia jotain uutta. Vaikka sen, ettei voikukkaa kannata tunkea mehupuristimeen, vaan antaa sen mennä sinne omalla painollaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti