tiistai 17. kesäkuuta 2014

Karhunkierros päivä 3: Merenoja - Päähkänänkallion laavu

 Keskiviikkoaamu oli taas aurinkoinen ja suht lämmin. Aamupalan jälkeen lähdettiin taas matkaan ja kilometritolppa näytti taas, että taivalta oli jo taitettu 33 kilometriä. Tänään tultaisiin puolimatkaan. Alkumatka sujui sukkelaan. Polku oli mukavaa ja suht tasaista.
Aamun kilometritolppa


Ansakämppä

 Ansakämpällä pysähdyttiin välipalalle ja siinä olivatkin aika monet yöpyneet, kuten koiraystävämme. Hieno hiekkaranta olisi taannut ainakin paremman pulahdusmahdollisuuden, kuin meillä oli Merenojalla. Merenojalla tosin saimme olla ihan rauhassa. Taidamme olla aika erakkoja.
Koiraystävämme

Ansakämpän beach


Hilla kukki runsaasti
Ansakämpältä matka jatkui ja tämä olikin ainoa päivä, kun saimme ripsauksen vettä niskaamme. Jussinkämpällä pidimme hiukan pidemmän tauon ja otimme lyhyet päivätirsatkin ruuan päälle. Koko reissun ajan saimme ihailla hillan ja mesimarjojen kukintaa. Täytyy vaan toivoa, ettei tule pakkasia ja tästä vuodesta tulisi hyvä marjavuosi.

 Kuvistani huomasin, että aamupäiviltä on aina paljon kuvia ja iltapäivää kohden kuvat alkavat vähetä. Päivän väsymys siis näkyi kuvissakin. Ihmeesti kuitenkin jo kymmenen minuutin lepokin piristi oloa. Iltapäivisin usein pidimme taukoja joka kilometrin päästä ja käytimme hyväksemme kaikki kivet ja puut, joiden nojalle sai istuttua rinkan kanssa. Puheen pulinakin väheni aina iltapäivää kohden.




Reissun ainoa poro


Kitkajoen rantatontti
Mesimarja
Aamulla olimme asettaneet tavoitteeksi, että yöpyisimme jollain Kitkajoen laavuista. Ensimmäisellä paikalla näimme vaelluksen ensimmäisen ja viimisen poron. Siellä se söi kaikessa rauhassa pienellä saarella ja vähän päästä kopsutteli edellämme pitkospuilla. Laavuja oli noin puolen kilometrin välein. Päädyimme lopuksi viimeiselle Päähkänäkallion laavulle. Saimme taas oman rauhan ja sellaisen rantatontin ettei paremmasta väliä. Aurinkokin paistoi lämpimästi nukkumaan menoon saakka. Hyvä siinä oli nukkua, virran äänen vierellä rauhoittaessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti