Matka Haltille: Päivä 4 Haltin huiputus

Lähdimme liikkeelle kohti Haltia maatkotkan saattelemana kevyin repuin. Voi kuinka askel olikaan kevyt, kun reppu painoi vain muutaman kilon. Itselläni oli mukana päivän eväät, idealside, untuvatakki ja tietysti juomapullot. Vettä sai hyvin matkalta ja vielä Haltin majan kyltistä muutama sata metriä eteenpäin on hyvä joki josta saa vettä. Haltin rinteilläkin lorisee vesi, mutta se on usein jossain kivien alla piilossa.



 
Alkumatka meni miltei juosten, kun askel oli niin kevyt ja maasto hyvää. Joku vesilinnun tapainen lintu kirmaili vieressämme hetken meteliä pitäen. Ilmeisesti yritti harhauttaa meitä kauemmas pesästään.

 Lähtiessämme Halti oli pilvien peittämä, mutta matkan edetessä ilma kirkastui ja aurinkokin paisteli jo mukavasti. Tuuli oli rinteillä aika kova, mihin se sitten sattui osumaan. Toki löysimme hyviä suojaisia taukopaikkojakin matkan varrelta.

 Vaikka muutenkin matkallamme oli ollut erilaisia kukkia, niin täällä Haltin rinteillä oleva kukkien kirjo yllätti minut. Kuinka sitkeästi ne kasvoivatkaan kivien välissä ja mitä kaikkia erilaisia värejä niistä löytyikään.

 Haltia lähetyttäessä sininen taivas loi jo upean kontrastin lumisten tuntureiden kanssa. Haltijärvi loisti sinisenä. Tällä kertaa jätimme Haltin autiotuvalla poikkeamisen väliin. Siitä olisi kuitenkin tullut muutama kilometri lisää 24 kilometrin taivallukseen.

 Haltin rinne oli varsinainen kivikko. Alussa kivet olivat punertavia ja kauempaa katsottuna Halti näyttää punaiselta muiden harmaiden tuntureiden vieressä. Ylempänä kivet muuttuivat harmaaksi. Rinne oli kiviä rakastavan unelma. Sieltä löytyi vaikka minkä näköisiä ja värisiä kiviä.

Haltin huippu tupsahti yllättävän nopeasti eteen. Rinne oli kivikkoisuudesta huolimatta mukava kiivetä. Matkaa huipulle taitoimme reilun neljä tuntia Pihtsusjärveltä. Oli se hieno tunne olla Suomen korkeimmalla huipulla. Maisemat olivat upeat. Norjan puolella näkyi paljon lumipäällysteisiä huippuja. Tuuli oli vaan aika kova, mutta jo muutaman metrin päässä huipusta löytyi sopivia tuulensuojaisia kivenkoloja evästykseen.

Paluumatka sujui reippaasti, vaikka otimmekin paikoitellen sivupolkuja ja kävimme ihailemassa jokimaisemia. Tässä kuvassa on yksi lempipaikoistani. Pieni putous ja sen lähellä oleva ihana siloinen kallio. Kalojakin näimme suvantokohdissa, kun oikein tarkkaan katselimme. Koko matkaan kului meiltä noin kymmenen tuntia. Koiraystäväkin hankittiin taas tällä matkalla. Tällä kertaa pieni ranskan buldoggi, joka yllättävän sujuvasti taittoi matkaa kivikoissa. Haltia hän ei sentään valloittanut.