Nyt on takana ensimmäiset viisi matkapäivää ja reilu sata kilometriä. Istun Estellan Auyegin alberguen aulassa ja odottelen syömään pääsyä. Muutama päivä on mennyt omilla eväillä, mutta nyt ajattelin herkutella.
Rankkaa on paikoitellen (joka iltapäivä) ollut, mutta jalat ovat päivä päivältä vähemmän kipeät. Onneksi olen säästynyt vammoilta. Kun katselen kanssakulkijoideni teipattuja varpaita ja polvia voin todeta olevani onnekas vain pienistä lihaskivuista.
Ensimmäinen päivä St Jean Pied de Portista huikeine nousuineen oli ehdottomasti kaikkein rankin. Henkisellä puolella rankkaa myöntää olevansa surkeassa kunnossa ja katsella, kun paljon vanhempi väki viuhtoi ohi. Nöyryys on tärkeää ja tärkeää oli myös tajuta, että omaa tahtiaan kulkien pääsee parhaiten perille. Olenkin kulkenut yksin kaikki päivät. Se sopii minulle ja ympäristönkin havaitsee jotenkin paremmin.
Olen toki tutustunut täällä ihmisiinkin. Tällä hetkellä taidan olla ainut suomalainen, mutta tuttavapiiriin kuuluu jo australialaisia, kanadalaisia, jenkkejä, ruotsalaisia ja tietysti espanjalaisia ja ranskalaisia. Hurmaavan italialaisen nuorenparinkin tapasin yhdellä päivällisellä.
Rutiinitkin alkavat jo löytyä ja aamulähdöt sujuvat aina helpommin. Olen usein jo kuudelta herääviä, joten kerään kamppeeni pimeässä etten herätä muita ja sitten otsalamppu päähän ja menoksi. Katsotaan mihin aikaan huomenna taas pääsen liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti