Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 2 Roncesvalles - Zubiri

Roncesvallesissa aamuherätys oli kaikille kello 6:00. Ihana musiikki alkoi soimaan ja alberguen emäntä käveli sänkyjen välissä ja toivotteli ihmisille hyvää huomenta kaikilla osaamillaan kielillä. Kun olin saanut kamat kasaan lähdin liikkeelle otsalampun valossa. Aamun sarastaessa saavuin Burgueteen ja siellä oli jo avoin kahvila, josta sain aamupalaksi reilun kahvin ja kinkulla/juustolla täytetyn croissantin. Voi että se suolainen pala oli hyvää, kun koko edellisen päivän oli elänyt miltei patukoilla.

 Burgueten jälkeen alkoivat taas ylämäen eivätkä ne tuntuneet yhtään sen kivemmiltä kuin edellisenäkään päivänä. Sisäinen jukebox koitti pitää minua pirteänä ja päässä soi Always look on the bright side of life. Toimihan se, vaikka en osannutkaan kuin kertsin. Nyt kun näin koko biisin sanat niin sopivat hyvin tilanteeseen. Sama biisi soi päässäni silloinkin kun yksi päivä tuli vaakasuorassa vettä. No hengissä niistä ylämäistäkin selvittiin, kun vaan muisti pitää oman tahtinsa. Taas ylämäissä porukka painoi ohi ja minä sitten tasaisella ja alamäissä.









Upeita pelargonioita oli melkein joka mummun
ikkunalla.

Viskarretissa pysähdyin henkäisemään ja juomaan cokiksen ennen seuraavaa ylämäkeä. Siellä jäin vielä onnellisesti kahvilan vessan lukkojen taa, mutta aika äkkiä minut sieltä pelastettiin. Matka sai jatkua. Väkeä oli liikkeellä kohtuu paljon. Melkein aina näki jonkun edessä tai takana. Huomasin matkan varrella, että minua ärsytti ihan suunnattomasti ihmisten kovaääninen pulina. Ensimmäisenä päivänä oli paljon rauhallisempi tunnelma. Toki moni saattoi aloittaa vasta Roncesvallesista.

Maisemat olivat edelleenkin upeita ja matkan varrella oli edelleenkin paljon hevosia ja lehmiä. Tosin ei enää juurikaan vapaana, vaan aitauksessa.

Matkan varrella oli asfalttia, polkua, hiekkatietä, kivettyä tietä ja betonista valettua tietä. Kaikkiin niihin jalka matkan varrella tottui, etenkin jos niitä oli sopivassa suhteessa.

 Puusto, kasvisto ja eläimistö oli monimuotoista ja kyllä sieltä löytyi monia Suomessakin kasvavia lajeja. Tässä mäntymetsikössäkin oli miltei kotoisa olo.

Jo matkalla olin miettinyt, että saattaisin nautiskella tänä päivänä vaan 22 kilometrin matkasta ja jäädä Zubiriin. Kun sitten Zubirissa vetäisin kanadalaisen pariskunnan kanssa pyhiinvaeltaja menun (spagettia tomaattikastikkeella, täytettyä paprikaa, jogurttia ja tietysti lasi viiniä) lounaaksi, en edes harkinnut matkan jatkamista. Löysin albergue El palode Avellanon. Todella kiva paikka takapihoineen. Hinta hiukan kallis 15 €, mutta siihen kuului aamiainen. Illallisenkin otin 12 € hintaan. Oli myös herkullinen. Sain nautiskella sen ihanan italialaisen nuoren parin kanssa.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 1 Bayonne - St Jean Pied de Port - Roncesvalles

Lähdin aamulla liikkeelle Bayonnesta. Hyppäsin seitsemän jälkeen lähtevään junaan, kun olin ensin saanut itselleni lipun lipputiskiltä. Yritin käyttää lippuautomaatteja, mutta en vaan osannut niin että olisin saanut lipun ulos. Junaraiteista osa oli ilmeisesti vahingoittunnut kivivyöryissä niin loppumatka oli bussilla. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Jännitys kihelmöi vatsanpohjalla. Kuinka tulisin selviämään? Edessä kuitenkin yli 700 kilometriä ja heti aluksi todella iso nousu. Olin jo tämän kesän vaelluksilta oppinut, etteivät nuo nousut kuuluneet vahvuuksiini.

Perillä St Jean Pied de Portissa suunnistin suoraan pyhiinvaeltajatoimistolle. Matkalla poikkesin kaupassa, josta ostin muutaman päärynän. Fiksu jos olisin ollut olisin ostanut hiukan muutakin sapuskan puolta tälle päivälle. Pyhiinvaellustoimistosta sain leiman pyhiinvaelluspassiini ja minut kirjattiin ylös kirjoihin ja kansiin matkaan lähteneeksi. Jostain syystä en saanut simpukkaa, enkä siinä tohkeissani huomannut sitä kysyä. No sen asian korjasin sitten Roncesvallesissa. Ostin simpukan kuoren matkaan sieltä.

Kello oli hiukan vaille yhdeksän, kun lähdin liikkeelle. Ilma oli pilvinen ja hiukan sumuinen, mutta päätin kuitenkin valita Napoleonin reitin, joka kulkee ylhällä vuorilla. Ja se oli rankkaa, etenkin ensimmäinen kymmenen kilometriä oli todella jyrkkää nousua. Mutta samoin kuin elefanttikin syödään, niin pala kerrallaan sen selvitin. Porukka painoi ohi, mutta yritin pitää mielessäni, että tämä on minun matkani ja kuljen sitä juuri niin kuin minulle on hyvä.

 Huntossa pidin kahvitauon ja nautiskelin kahvista ja croissantista. Loppumatka menikin sitten ihan omilla eväillä eli päärynöillä ja proteiini-/energiapatukoilla. Orissonissa olin puolen päivän aikaan ja mietiskelin pitäisikö sittenkin jäädä siihen yöksi niin kuin moni näytti tekevän, mutta siinä hetken parin miehen kanssa juteltuani päätin että enköhän minä loppumatkaan pysty. Pimeä kuitenkin tulisi vasta lähempänä kahdeksaa ja nousukin loivenisi jonkin verran. Matkalla sain ihailla lampaita, lehmiä ja hevosia, jotka vaeltelivat vuorilla vapaana. Sumuisempina hetkinä, kun et nähnyt eteesi kuin parikymmentä metriä, oli todella aavemaista kuulla kellojen kilinää sumun keskeltä tai tajuta että joku seisoi ihan lähelläsi.

Vaikka paikoitellen oli todella sumuista, sain kuitenkin nautiskella maisemistakin kirkkaina hetkinä. Kotkat liitelivät välillä vuorten päällä minua ilahduttaen. Osaan vaan kuvitella millaista täällä on vaellella kirkkaalla säällä. Jaksamiseenkin nuo maisemat varmasti vaikuttivat ja onneksi ensimmäisenä päivänä oli vielä energiaa. Myöhemmin matkalla eräs mies joka kuuli minun kävelleen tämän koko matkan ekana päivänä nimesi minut mestariksi.

 Sumu sakeni loppupäivää kohti. Col de Lepoederissä kävin sisäisen keskustelun jatkanko lyhempää, mutta jyrkkää reittiä vai pidempää, mutta loivempaa ja tietä pitkin kulkevaa reittiä. Tien vierellä olevissä merkeissä suositeltiin pidempää reittiä, jonka sitten valitsinkin. Olin niin väsynyt ja pelkäsin että jyrkkemmällä reitillä telon jalkani heti ensimmäisenä päivänä. Kuvassa Ibanetan kirkko sumun keskellä.

Saavuin Roncesvallesiin noin seitsemän aikaan illalla. Takki oli aika tyhjä, mutta onneksi palvelu Alberguessa oli todella ystävällistä. Varsinainen albergue oli täynnä, mutta minut ohjattiin lisätilana toimivaan Itzandegiaan. Upea vanha kivirakennus, minne oli saatu rakennettua todella toimivat tilat. Pääsin tutustumaan heti todelliseen albergue-elämään, kun yhdessä tilassa oli 110 petipaikkaa. Meitä taisi silti olla vaan joku 50 paikalla. Olin niin väsynyt etten jaksanut edes enää lähteä metsästämään syömispaikkaa. Iltapala kuittaantui patukalla.

Ensimmäinen päivä oli minulle rankka. Kilometrejä kertyi opaskirjan mukaan 25, josta suurin osa oli ylämäkeä. Se vei kyllä kaikki luulot pois, mutta tiesin että kun tästä selvisin selviän mistä vaan tulevasta päivästä. Lihakset tulivat kipeäksi, mutta säästyin rakoilta, niin kuin koko loppumatkankin. Näkyvin vamma oli käsivarteen tullut ruhje, kun se hinkasi reppuun.

Matka Santiago de Compostelaan: Perillä

Siinä se sitten olisi. Saavuin tänään puolen päivän jälkeen Santiago de Compostelaan. Olo on onnellinen, hämmentynyt. Tässäkö se sitten oli. Henkinen matka jatkuu varmaan vielä pitkään. Moni sanoi että toivottavasti saat sen mitä lähdet sinne etsimään. Ehkä sain ehkä en. Eilen saksalainen kaverini teki hyvän huomion kun juttelimme. Ei aina tarvi tietää syytä miksi tekee jotain.

Eilinen oli muutenkin poikkeuksellinen päivää. Pitäähän sitä caminollakin rutiineja rikkoa. Ensinnäkin kävelin melkein koko päivän saksalaisen kaverini kanssa ja iltapäiväkin hengailtiin yhdessä. Kävin myös ensimmäisen ja viimeisen kerran reissun aikana messussa. Se oli ihan mielenkiintoinen ja herkistävä kokemus.

Tänään lähdin ajoissa liikkeelle, kun porukka pakkaili enkä saanut enää nukuttua. Alkumatkan pimeässä eukaleptusmetsässä kulkiessani ehdin pohdiskella fiiliksiäni, jotka olivat aika ristiriitaiset. Toisaalta halusin kiiruhtaa nopeasti ja saada matkan päätökseen. Toisaalta en halunnut suureen kaupunkiin. Aamiaistauon jälkeen tuli uusi shokkihoito kun ympärilleni pölähti bussilastillinen korealaisia turisteja kulkemaan. No se ehkä palautti maanpinnalle. Tätä tämä elämä on. Aina asiat ei mene kuin olettaa.

Santiago oli juuri niin iso ja hälyinen kuin kuvittelinkin. Vanhaan kaupunkiin tullessani ihailin pientä kirkkoa. Eräs nainen käski minut menemään sisälle katsomaan kuinka kaunis se on. Se oli kaunis ja rauhallinen, vain muutama ihminen rukoilemassa. Viivähdin siellä hetkisen ja lausuin kiitokseni hyvin onnistuneesta matkasta. Katedraalin ympärys oli täynnä turisteja ja tietysti joitakin pyhiinvaeltajia ja markkinamiehiä. Istuin siellä hetkisen ja tulin lopputulokseen etten halua mennä katedraaliin sisään. Kävin hakemassa pyhiinvaellus todistukseni ja istuskelin katedraalin rappusilla kuunnellen kaupungilla soivaa musiikkia ja seuraillen ihmisvilinää. Kun meni hermo useaan kertaan vieressä käyviin kerjäläisiin lähdin syömään ja sitten pääsinkin jo hotelliini.

Nyt on matkan pölyt pesty pois ja levätty. Tyhjensin repustani rikki menneet vaatteet ja tavarat ja hain kaupasta hiukan lisävaatetta että tarkenen huomenna palata Suomeen. Kirjottelen tarkempaa kuvallista päiväkohtaista blogia kun pääsen kotiin.

Matka Santiago de Compostelaan: Yksin muttei yksinäinen

Olen taittanut nyt matkaa Santiago de Compostelaan 28 päivää yksinäni. Kävellyt olen pääosin yksin muutamaa lyhyttä hetkeä lukuunottamatta, myöskin muun osan ajasta olen viettänyt suurimmaksi osaksi yksikseni. Toki ihmisiä ympärilläni on miltei koko ajan ja yksinäiseksi en ole tuntenut oloani hetkeäkään. Tiedän että aina löytyy ihmisiä joiden kanssa voi jutella tai että voi olla yhteydessä kotipuoleen. Olen itse valinnut olla omissa oloissani, omien ajatusteni kanssa. Silti olen matkan varrella tutustunut aivan ihaniin ihmisiin, kuten nytkin lähelläni istuskelevaan australialais pariskuntaan tai tänään kävelytauoilla mahtavaan saksalaistyttöön. Olemme kuin yhtä perhettä. Aina ei tarvitse sanoa tai puhua mitään. Toisen läsnäolo riittää. Joidenkin kanssa juttua tulee niin kuin olisi aina tunnettu.

Olen myös huomannut, ettei minulla ole kauheasti ollut tarvetta keskustella kenenkään kanssa. Tervehtiminen riittää. Toki sitä on tullut varmaan täytettyä kommunikoinnin tarpeensa täällä blogissa ja facebookissa. Mielenkiintoista nähdä, mitä käy kun palaan takaisin kotiin.

Matka Santiago de Compostelaan: Mäkiä, myrskyä ja eläinystäviä

Aina asiat eivät mene ihan niinkuin suunnittelee, mutta kai kaikella on tarkoituksensa. Lähdin eilen aamulla intoa puhkuen valloittamaan aasin surmaajaa eli O'Cebreiroon johtavaa jyrkkää mäkeä. Vettä satoi, mutta uskoin silti, että voin ihailla maisemia ja jaksan Fonfriaan saakka. No sain hetken ihailla maisemia, miltei rinteen yläosassa, kun sade taukosi ja sumu hälveni. Olin kuitenkin jo aivan märkä. Housut olivat ainoat, jotka eivät päästäneet vielä vettä läpi. O'Cebreirossa söin ja kuivattelin hetken. Olin aivan puhki mäestä, mutta matkan jatko ei näyttänyt niin pahalta.  No ihan riittävästi ylämäkeä siinäkin ja kun ilma vielä yltyi myrskyksi ja vettä satoi vaakasuoraan ja olin alushousuja myöten märkä katsoin parhaimmaksi hakea yösijaa Hospital de la Condesasta.  Ihan mukava albergue. Toki kun kaksikymmentä ihmistä yrittää kuivattaa vaatteitaan yhdessä huoneessa, se aiheuttaa hiukan kosteahkon tunnelman. Haju oli kuin uitetussa koirassa. Illalla en kyennyt edes ajattelemaan lähtemistä syömään eli toisin sanoen kulkemaan paria sataa metriä sateessa. Ateria koostui sitten repusta löytyneestä tonnikalatahnasta, mehusta ja manteleista. Pastaakin olisi ollut, mutta alberguen hienossa keittiössä ei ollut ruuanlaittovälineitä.

Aamulla vetkutin lähtöni kasiin, kun kuulin että ravintola olisi siihen aikaan auki. Ei ollut, joten jatkoin matkaa manteleiden voimalla. Energiat alkoivat olemaan taas aika vähissä etenkin kun noustiin kohti Alto de Poloa. Ilma oli onneksi hyvä, mitä nyt tuulinen.  Pysähtelin vähän väliä ja maatalojen kohdilla sain muutamaankin otteeseen talon koiran seurakseni. Yleensä susikoiran. Onneksi en juurikaan pelkää koiria. Olivat meinaan suurin osa hyvin hellyydenkipeitä ja leikkisiä ja koittivat kovasti paimentaa minua tienviereen. Kyllä se hiukan jänskätti kun tuon kokoluokan outo koira nyffii hiasta. Juuri ennen huippua minua vastaan tuli oranssi kissanpentu kovasti miukuen. Pysähdyin ja jutustelin sille ja ei aikaakaan, kun se kiipesi punttia pitkin hartioilleni. Hyvin täällä ilmeisesti eläimiä pidetään, kun ovat vieraitakin kohtaan niin ystävällisiä.

Tänään sain sitten nauttia kirkkaasta ilmasta ja upeista maisemista. Tuuli nyt puhalsi niin, että paikoitellen meinasi viedä mukanaan. Päätin kulkea tänään lyhemmän päivän ja jäädä Triacastelaan. Jatkan sitten huomenna uusin voimin ja unohdan extra päiväni Santiagossa. Tänään katselin säätiedotuksia ja näyttää että saan nauttia vielä viikon yli 20 asteen päivistä ennen kun palaan pohjolan viileyteen.

Matka Santiago de Compostelaan: Nöyryyttä, irtipäästämistä ja itsensä hellimistä

Eilisen aamun ohjelmassa oli kiipeäminen pyhiinvaelluksen korkeimmalle kohdalle rautaristille, jonne on tapana viedä myös kivi ja sen mukana jättää surunsa tai muuten irtipäästettävät asiat. Aamulla lähdin liikkeelle Rabanalista, josta nousua oli enää 350 metriä noin seitsemän kilsan matkalla. Heti alusta alkaen tuntui siltä, että jalat eivät kuljeta ja kroppa ei jaksa. Liekö raskas taakka kannettavaksi ristille tai edellis illan turhan kevyt syöminen  ja banaani aamiaiseksi, se seitsemän kilometriä olivat tämän reissun raskaimpia. Onneksi oli matkassa pientä purtavaa niin pääsin ylös pitäen lukuisia taukoja. Porukkaa vaan painoi ohi. No nuo ylämäet eivät koko aikana ole olleet vahvuuksiani, joten taidan nöyrtyä niiden edessä ja koittaa selvitä vain pakollisista.

Rautaristille vein kiven, jonka poimin Haltin rinteeltä. Ihailin kiveä siellä rinteellä, mutta pohdin samalla onkohan liian iso kannettavaksi. Otin kuitenkin mukaan. Kotona vasta tajusin, että tämähän on täydellinen kivi kuvaamaan irtipäästämistä. Joskus kun täytyy asioista tai ihmisistä päästää irti vaikka se juuri sillä hetkellä hyvältä tuntuisikaan. 

Loppumatka rautaristiltä eteenpäin sujuikin sitten kevyesti ja aurinkokin pilkahteli sumun jälkeen. Alkuperäiseen tavoitepaikkaani en jaksanut kuitenkaan taivaltaa, vaan jäin edelliseen kylään. Tänään sitten kirein tämän matkan kiinni. Matka oli suurimmaksi osaksi asfalttia, joka nyt tuntuu jaloissa. Loppumatkasta alkoi mielessäni kiertää ajatus prinsessapäivästä ja kun vielä sopivasti matkalle tuli mukavan tuntuisen hotellin mainoksia suuntasin sinne. Tämä olikin sitten aivan täydellinen hotelli isoine huoneineen ja kylppäreineen. Suorastaan luksusta. Tässä on hyvä lepuuttaa ja hoidella kipeytyneitä lihaksia. Mitens se oli, sitä saa mitä tilaa.

Matka Santiago de Compostelaan: Satunnaisia kohtaamisia ja lähuimmäisenrakkautta

Olen Astorgassa. Ensimmäiset jyrkemmät ylämäet tasaisen jälkeen ja pohkeet huutaa taas hoosiannaa. Huomenna alkaa kovemmat nousut, mutta niistähän selvitään.

Eilen ja tänään mielessäni on kovasti pyörinyt rakkaus. Kuinka tärkeää on lähimmäistensä rakastaminen ja kuinka monin tavoin sen voi osoittaa. Matkan varrella niin maisemat kuin ilmapiirikin on muuttunut. Viime päivinä on selvemmin taas ollut esillä ihmisten sydämellisyys.

Eilen kuljin tienviertä läpi pienen kylän. Laatikossa ikkunalaudalla oli hedelmiä ja naposteltavia ja lappu että pyhiinvaeltajat voivat ottaa. Meinasin kulkea ohi, mutta paikalle tuli vanha mies,joka selitti minulle kovasti espanjaksi. Sitten hän latasi käteeni luumuja, tomaatin ja hiukan naksuja. Halasi vielä päälle päätteeksi ja antoi pusut poskille kuin siunaukseksi matkaan. 

Kun saavuin albergue Vieiraan vastaanotto oli mitä lämpimin, vaikka taaskaan yhteistä kieltä ei kunnolla ollut. Isäntäväen hymystä ja eleistä tiesit olevasi tervetullut. Illallisen nautimme yhdessä pyhiinvaeltaja porukalla. Ranskaa ja englantia sujuvasti sekaisin, mutta kaikki lämpimässä yhteisymmärryksessä kysellen toisten kuulumisia ja ojennellen ruokaa. Kuin yhtä perhettä me oudot keskenään. Aamulla lähtiessäni paikan emäntä lykkäsi vielä mukaani kassillisen hedelmiä ja toivotti hyvää matkaa.

Tänään koitin hiukan antaa takaisin lähimmäisenrakkautta antaen polun varrella olleelle naiselle laastaria, kun oli saanut rakon jalkaansa. Toivon että pystyn antamaan takaisin edes puolet siitä rakkaudesta, arvostuksesta, kannustuksesta, mitä olen matkallani saanut niin täällä kuin kotoa läheisiltä. Olen niin kiitollinen ja onnellinen tästä. Rakastakaa lähimmäistänne, vaikka pienillä teoilla. 

Matka Santiago de Compostelaan: Mikä on huijausta?

Matka on jo jatkunut Mansilla de las Mulasiin ja huomenna matkataan taas eteenpäin. Huijaaminen on ollut mietteissäni viime päivinä paljon. Kun otin bussin Burgosiin, minulle sanottiin, että huijasin. Kun vietin prinsessayön (yön yhden hengen huoneessa), minulle sanottiin, että huijasin. Sitä minä en tiedä lasketaanko reppujen kuljetuspalvelu huijaukseksi. Sitä minä en ole vielä kokeillut, mutta aika moni käyttää. Olen siis melkomoinen huijari ja huomenna aion huijata lisää ja ottaa bussin ainakin Leoniin. Näin saan hiukan lepoa ja mahdollisen lisäpäivän Santiagoon. Olen miettinyt ketä mahdan huijata. Nämä päätökseni, kun eivät vaikuta mitenkään kehenkään muuhun kuin minuun. No huijaanko siis itseäni? Olen lähtenyt matkaan hyvin joustavin periaattein, jo silloin pitäen mahdollisena bussi ja prinsessayö vaihtoehtoja. Olen myös alkumatkasta käynyt arvokeskustelun itseni kanssa, mikä on oikein, mikä väärin ja mikä minulle hyväksi.

Joitakin ohjaa hyvin vahvat uskomukset siitä minkälainen on oikea Camino ja he ovat hämillään, kun jotkut huijaavat, etenkin ilman mitään painavaa fyysista estettä kävelylle. Tämä on kuitenkin minun caminoni ja teen siitä itselleni sopivan. Niin toivottavasti tekee jokainen caminolainen. Matkaystäväni brasilialaisen Marian kanssa motoksemme on tullut "Emme ole täällä kärsimässä, vaan nauttimassa". Toki tiedän myös niitä matkatovereita, joille kärsimys on juttu. Sitä kautta he uskovat voimaantuvansa ja kirkastavansa ajatuksensa. Jokainen tekee siis matkan tavallaan ja omiin tavoitteisiinsa pohjaten. Itse haluan kirkastaa ajatuksiani ja kasvaa ihmisenä. Onnistunko siinä sen aika näyttää.

Matka Satiago de Compostelaan: Puolimatka

Niin vaan sitä ollaan puolet matkasta taitettu. Miten siinä näin kävi? Juurihan aloin taivalluksen. Aika on mennyt todella äkkiä. Paljon on tapahtunut, vaikka toisaalta jokainen päivä on toisensa kaltainen. Herään, pakkaan, kävelen, saavun majapaikkaan, käyn suihkussa, pesen pyykit, huilaan, syön/ katselen paikkoja...

Nyt istun alberguen aulassa posket hehkuen tämän päivän tuulesta ja päivällisellä juodusta viinilasillisesta. Olo on raukea. Menen valmistelemaan repun huomiseksi ja sitten nukkumaan.

Matka Santiago de Compostelaan: Mesetan reunamilla

Täällä sitä ollaan mesetan reunamilla pienessä kylässä nimeltä Hornillos del Camino. Eilen pitkällisen pohdinnan jälkeen tein itselleni helpotuksen aikataulun suhteen ja matkasin bussilla kolmisenkymmentä kilometriä Burgosiin. Oli mielenkiintoista nähdä ihmisten erilaisia suhtautumisia bussin ottoon. Osan mielestä se on huijaamista ja osan mielestä ihan ok. Jokainen tekee kuitenkin oman näköistä matkaansa ja päättää miten niihin omiin tavoiteisiinsa pääsee. Itsellä tämä poisti stressiä yli 30 kilsan päivämatkoista ja nyt voin mennä aikalailla fiilispohjalla. Reilu kakskytä kilsaa tuntuu vielä ihan hyvältä. Etenkin kun niistä yleensä puolet tulee taivallettua aamun viileydessä.

Mielenkiintoista nähdä, miltä tamän tasaisen ylängön taivaltaminen tuntuu kaikkien mäkien jälkeen. Sitä olisi nyt edessä pari sataa kilometriä. Keli on tähän saakka ainakin suosinut. Päivällä jopa hiukan liiankin kuumaa.

Tämä yhteisasuminenkaan ei ole vielä alkanut jurppimaan. Nyt meitä on samassa huoneessa kymmenen, jonka lasken jo suht rauhaisaksi. Toki on öitä jolloin huonekumppanin kuorsaus tai piereskely pitää hereillä tai kaupungilla on bileet, kuten eilen Burgosissa. Mutta kun menee nukkumaan usein yhdeksän jälkeen ja herää kuudelta ja siihen päälle ottaa vielä päikkärit, niin eiköhän unentarve tule tyydytettyä. Suihku ja WC tilojakin on yleensä ihan riittävästi. Toki aamuisin olen aikaisimpia herääjiä, niin ei ole tarvinnut juurikaan jonotella.