keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 26 Hospital de la Condesa - Tricastela

 Yö sujui yllättävän rauhallisesti. Lorvin alberguella kahdeksaan saakka, koska olin kuullut, että kylän ravintola aukeisi siihen aikaan. Odottelin hetken parin naisen kanssa ravintolan ulkopuolella ja koputtelimme oveenkin. Joku sieltä huuteli espanjaksi, mutta ravintola ei auennut. No ei kun kourallinen manteleita naamaan ja kohti Alto do Poloa, missä olisi seuraava kahvila.
 Pandornelossa meinasi sitten hiipua energiat kokonaan. No sitten taas istahdettiin ja ihailtiin upeaa auringonnousua. Onneksi niitä manteleita oli vielä vähän jäljellä.
 Rinteen pahimmassa ylösnousussa, jonka päällä kahvipaikka jo häämötti, näin mäkeä alas juoksevan kissanpennun joka miukui kovasti. Se pysähtyi eteeni ja tietysti juttelin sille. Ei mennyt kauaakaan, kun se oli jo kiivennyt punttiani pitkin repun päälle. Hämmentävää, hauskaa... kaikkea sitä voi sattua. Kissa ei halunnut kuitenkaan jatkaa matkaa reppuni päällä, joten sain kivuta ihan yksin loppurinteen ja mennä nautiskelemaan kahvilan anneista.
 Sain tämän päivän aikana myös useampia koiraystäviä. Hiukan jänskätti, kun tällainen susikoira lönkytteli vapaana vastaan. Tuli eteeni ja katsoi kauniisti silmiin. Kun olin ensin haistattanut käteni uskalsin rapsuttaa. Kun olin lähdössä, minun eteeni juostiin uudestaan ja minut paimennettiin takaisin tien sivuun. Eihän sitä hyvää rapsuttajaa noin vain karkuun päästetä. Näitä tapauksia oli siis useampia. Vain yksi hiukan pienempi koira rähähti minulle, kun juttelin sille. Tällaisiinkin tapaamisiin on siis hyvä henkisesti valmistautua, jos reissuun lähtee.
Maisemat olivat edelleenkin huikeita. Rinteiden reunoilla kiertäviä polkuja ja matsäpolkuja, jotka kulkivat puiden ympäröimää kujaa. Ilmakin oli taas nätti. Ajatukset juoksivat kirkkaina ja vihdoinkin oikeastaan pohdin asioita, joita lähdin vuorotteluvapaalle itselleni selvittämään. Kumpaankin asiaan nousi oikeastaan hyvin kirkas sama vastaus. Asiat menköön niin kuin paras on. Sydän kertoo mikä on oikein.
Vaikka olikin syksy, osa kukista oli vielä kauneimmassa kukoistuksessaan. Daaliat, ruusut ja väriskaalaa oli vaikka mitä. Kuinkahan kaunista täällä on alkukesästä. Paikoitellen metsissä näytti olevan esim. kärhöjen peittämiä puita, mutta tähän aikaan ne olivat jo kukintansa kukkineet.
 
Tämän 800 vuotiaan kastanjapuuvanhuksen tapasin sitten ennen Tricastelaa. Todella vakuuttava puu. Olisin voinut lepäillä sen juurella vaikka kuinka kauan.
Tricastelassa olin jo ennen yhtä. Mieli veti albergue Aitzeneaan. Minut laitettiin pieneen kuuden hengen huoneeseen. Paikka oli ihana kiviseinineen ja puulattioineen. Kaikki oleellinen toimi ja pyykinkin sai kuivumaan katon alle, joten vesisadettakaan ei tarvinnut pelätä. Kauppa, apteekki ja ravintolakin olivat ihan liki. Kävin syömässä kylällä. Otin paikallisia erikoisuuksia ja lounaasta muodostui hyvin tuhti ja lihapitoinen. Palatessani huoneeseeni oli tullut myös kaksi tanskalaisnaista. Saimme pitää kolmestaan huoneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti