perjantai 28. marraskuuta 2014

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 31 Ribadiso - O'Pedrouzo

Yö oli levoton. Paljon kuorsausta ja yksi tyyppi oksenteli. Aamu kuitenkin alkoi aurinkoisella mielellä. Kävin aamupalalla alberguen vieressä olevassa baarissa ja sitten aloin taas kävellä.
 Arzua olikin isompi kaupunki kuin olin olettanut. Ohitin sen kuitenkin aika reippaalla tahdilla. Ensimmäisen kunnon lepotauon pidin Á Calzadassa. Tapasin siellä taas Christinankin ja päätimme, että jatkamme matkaa yhdessä. Oli tosi mukavaa, kun välillä oli juttuseuraakin ja meidän tahtimme ja ajatuksemme kulkivat aika samaa rataa.
Salcedassa pysähdyttiin limsalle ja istuskeltiin ranskalaisen vanhan parin kanssa. Korealainen tyttö antoi minulle ex-tempore pienen pussin lahjaksi. Christina kertoi, että sama tyttö oli tarjonnut hänelle myös aamiaista. Ennen Santa Ireneä syötiin hiukan eväitä. Päivä oli aika kuuma ja se teki loppumatkasta tosi raskaan. O'Pedrouzossa olimme kolmen maissa. Hetken mietittyämme majottauduimme Albergue Porta de Santiagoon, joka oli aivan mahtava paikka. Siellä oli myös paljon tuttuja.
Iltapäivä hengailtiin Christinan kanssa baarissa. Syötiin jäätelöä ja juteltiin ihmisten kanssa. Shoppailtiinkin hiukan. Lähdin Christinan mukaan messuun. Tämä oli minulle eka kerta tällä reissulla ja ihan mukava kokemus. Paikallinen kirkko oli todella kaunis. Sen jälkeen mentiin vielä syömään viimeiset pilgrim menut ja sitten nukkumaan. Seuraava päivä olisi viiminen patikointipäivä. Hiukan jännitti. Kohta tämä kaikki olisi ohi ja pääsisin kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti