Ensimmäinen kuukausi työelämässä pitkän vapaan jälkeen on ollut mielenkiintoinen. Se on sisältänyt iloisia kohtaamisia, ihania keskusteluja, uuden oivaltamista, turhautumista ja kaikkea muuta. Välillä tuntuu kuin kulkisin sumussa. Asioita tapahtuu ja etenee, mutta se kirkkain ydin ei jotenkaan ole selkeentynyt. Johtuuko se siitä, että vuorokausirytmi hakee vielä paikkaansa, olenko muuttunut ja asiat menevät nyt erilailla kuin ennen vai menenkö vain niin virran mukana, että sen sumu johtuu siitä että näen vain tämän hetken en niinkään mennyttä enkä tulevaa. Onko se hyvä vai huono, aika näyttää.
Tammikuu on kaikinpuolin mennyt muutenkin hyvin. Viime viikonloppuna juhlimme taas ristiäisiä ja ihana pieni tyttö sai nimen. Veljen tyttären kanssa löysimme täydellisen ajan ratsastustunneille lauantai aamuna. Ihana alku viikonlopulle ja tasokin on meille sopiva, pääsemme kertailemaan perusteita. Kaksi viikonloppua on nyt aloiteltu hymyssä suin, eikä yhtään harmita herätä ajoissa.
Tänä viikonloppuna päätin myös kokkailla, muutakin kuin mitäs kaapista sattuu löytymään tyylillä. Lauantai-illan iloksi pyöräytin siemennäkkileipää, joka onnistui hyvin.
Aamulla päätin kokeilla lettuja myskikurpitsasta. Löysin netistä sopivan ohjeen ja paahdettu myskikurpitsa oli jo valmiiksi pakkasessa, kun olin tätä ideaa lähtenyt kaverini innoittamana toteuttamaan, mutten saanut päätökseen. Pannulla tämä setti näytti vielä kohtuu hyvältä, mutta rakenne ei nyt vaan toiminut kääntämisen suhteen. Ensi kerralla taidan laittaa mukaan kananmunaa, niin saadaan rakenne kohdalleen.
Vaikkeivat letut kovin kauniita olleetkaan, niin ne maistuivat sitäkin paremmalta. Päälle vielä aronioita ja agavesiirappia, herkku aamiainen valmis. Yllättävää kuinka melkein pelkästä myskikurpitsasta, voi tulla niin oikeiden lettujen makuista. Loppu kurpitsasta odottaa keitoksi valmistumista. Päivällä ajattelin pyöräyttää vielä maksakastikkeen ja siihen oheen lisukkeen kvinoasta. Kokeilin jo viikolla kvinoalisuketta salaattiin ja se oli yllättävän toimiva. Ajattelin, että se toimisi myös hyvin maksakastikkeen ohessa perunamuusin tilalla. Illalla olen tästäkin asiasta viisaampi.
Tämä loppuvuosi on ollut monin osin elämässäni tuulettamisen aikaa. Olen tuulettanut vanhoja uskomuksia ja ajatusmalleja ja koittanut päästää irti sellaisista, jotka eivät ole minulle enää tarpeellisia. Muutostahan ei tapahdu, jos ei muuta toimintatapojaan. Jos jatkaa toimimista niin kuin aina ennenkin, asiat menevät niin kuin aina ennenkin.
Olen yrittänyt löytää asioita, jotka jumittavat ja niitä käsittelemällä koittanut saada elämänvirran taas virtaamaan. Olen miettinyt mitä haluan ja miten haluan elää. Olen myös löytänyt vastauksia näihin kysymyksiin.
Muutama viime viikko on mennyt jotenkin tyynessä olotilassa. Onko se sitten tyyntä myrskyn edellä. Sitä mielenkiinnolla odottelen. Uskon, että asiat alkavat loksahdella kohdalleen, kun sen aika on. Olen aina ollut hieman kärsimätön, mutta viime vuosina elämä on minulle opettanut konkreettisesti myös kärsivällisyyttä. Kaikki ei tapahdu nyt ja heti.
Eilen myrskystä ja sateesta huolimatta, minulla oli suoranainen pakko lähteä Reposaaren takarannalle. Se oli konkreettista tuuletusta koko reissu. Minulle on useampaan kertaan sanottu, että ison veden äärellä ajatukseni kirkastuu ja niinhän se taas tapahtui. Kuinka huimaavaa onkaan meren pauhu myrskysäällä. Suurimman osan matkasta sain taivaltaa tuulettomalla rannalla, mutta lähellä Siikarantaa löysin sen mitä olin hakenut, tuulen ja sateen ytimen. En meinannut kallioilla pysyä, kun tuuli puhalsi niin kovaa. Siinä hetkessä tunsin luonnon voimaannuttavan vaikutuksen, ihan tolkuttoman riemun silkasta läsnäolosta.
Paluumatkan kuljeskelin itsekseni hymyillen ja tanssahdellen. Tiesin, että joku asia oli loksahtanut kohdalleen, vaikka en vielä tiedä mikä se on. Aika näyttää. Nyt voin tehdä tuuletuksia silkasta elämän riemusta.
Tässä se nyt sitten on vuoden 2015 ensimmäinen ja vuorotteluvapaani viimeinen päivä. Yritän löytää samanlaista olotilaa kuin meidän Hiiru kauniina kesäisenä päivänä kuumalla hiekalla lepäillessään. Olla vaan ja nauttia hetkestä. Huomaan että jostain taka-alalta pyrkivät nousemaan ahdistus, vanhat toiminta- ja ajatusmallit, pelko jos mikään ei olekaan vuoden aikana muuttunut. Ainoa asia, jonka toivon muuttuneen on minä itse ja asennoitumiseni elämään. Siispä annan noiden ahdistuneiden fiilisten olla ja vaellella niin kuin pilvet kesäisellä taivaalla. Tuuli puhaltaa ne pois, kun sen aika on.
Olen tänään työstänyt tulevaisuuden tavoitteitani. Miettinyt mitä ja miten haluan tehdä? Miten toteutan missioni ilosta ja valosta niin itselleni kuin muillekin. Kaiken avain on minä itse, jos minä en voi hyvin se vaikuttaa ympäristööni ja ainoa mihin minä voin vaikuttaa on minä itse. Tämä ajatus on ollut minulle aika selvä jo kauan, mutta tänään se sai jotenkin lihaa luidensa ympärille. Siitä muodostui tavoitteet, jotka ensin tarkentuivat ja sitten yksinkertaistuivat. Nyt ne on heitetty ilmaan ja muutama konkreettinenkin asia on paperilla.
Niinpä lähden kulkemaan tähän vuoteen avoimin sydämin, keskellä itseäni ja tyhjällä päällä. Ei aina voi ja tarvi suunnitella asioita niin tarkkaan. Lähden tutkailemaan uteliaana ja seikkailunhaluisena, mitä maailma minulle tarjoaa. Siellä voi olla tarjolla jotain aivan yllättävää, jota en ole edes osannut ajatella. Luotan, että intuitioni ja sydämeni kertoo minulle mikä on oikein ja hyväksi minulle. Pyrin elämään hetkessä en tulevassa enkä menneessä. Tavoitteitanikin olen valmis muuttamaan, jos se oikealta tuntuu.
On ollut ihana huomata, että tällä blogilla on innokaita lukijoita. Toivottavasti olette saaneet täältä jotain iloa ja valoa omalle matkallenne. Toivon teille kaikkea hyvää vuodelle 2015!
