sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kevo päivä 2 Geavvogeašláttu - Fiellogahjohka 16.8.2016

 Aamu oli aurinkoinen. Nautiskeltiin aamupala rannalla ja sitten kamat kasaan ja liikenteeseen. Ensin oli kunnon nousu ja sitten pääsimme tunturin rinteeseen.
Sitä olikin sitten seuraavat kahdeksan kilometriä. Ihanaa kumpuilevaa tunturia. Aurinko paistoi ja meno maittoi. Maisemat olivat kauniita.
 Suohpášájassa pysähdyttiin tauolle ja paistettiin viimeiset makkarat. Lepäiltiin hiukan ja sitten ponkaistiin taas matkaan.
 Pienen kävelyn jälkeen siinä se sitten oli Kevon kanjoni. Tuttu kuva, mutta siinä omien silmien edessä salpasi hengen. Ei tällaista pysty kuvilla näyttämään. Päiväkin oli mitä parhain ja väritykset ihan huikeat. Hetki siinä ihailtiin ja kuvailtiin ja matka sai jatkua.
 Jatkettiin Kevon kanjonin reunaa pitikin ja hetken päästä laskeuduttiin alas Gaskkamuš Suohpášájaan. Ihana rauhaisa paikka puron rannalla. Tässä oli matkaajan hyvä huilailla ja valmistautua seuraavaan koitokseen.
 Viimeinen viiden kilometrin rutistus Fiellun putoukselle oli aikamoinen. Riitti ala- ja ylämäkeä ja kivikkoa ja kaikkea siltä väliltä. Väsymys alkoi painaa ja sai todella tarkkaan katsoa mihin jalkansa pisti.
Sitten eteen iski taas aivan huikea näkymä ja siitä alkoi laskeutuminen alas kanjoniin. Fiellun putoustakin saatiin ihailla jo matkalla. Ensimmäinen kunnon kahluupaikka ja sitten olimmekin jo Fiellogahjohkalla.
Paikalla oli jo tuttua väkeä ja mekin löysimme todellisen näköalapaikan. Laverit teltan alle ja teltta nopeasti pystyyn. Polttiaisia oli ihan kiitettävästi, joten itse telkeydyin telttaan tekemään petejä ja mutustamaan eväitä. No päivällekin oli tullut ihan hyvin mittaa, joten kyllä se väsykin sieltä alkoi tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti